Kuukausi: kesäkuu 2016

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit lukea yhden tarinan.

2013 alkaen toiminut vetäjänä työryhmässä CEN TC 136 WG 1 tehtävänä laatia EN standardi parkour välineille.

Parkour standardin laatiminen on ollut standardisoimisurani suurin yksittäinen tehtävä. Miten saattaa yhteen eri puolilta Eurooppaa toisiaan tuntemattomia henkilöitä, joilla on mahdollisesti eturistiriitoja ja jotka ovat usein voimakkaita persoonallisuuksia, tavalla, joka luo hyvän ilmapiirin ja tuottaa moitteettoman, juridisesti sitovan turvastandardin?

Onnekseni sain työryhmään sekä hyvän sihteerin, Suvi Pasasen Yleisestä teollisuusliitosta, sekä loistavia parkour-asiantuntijoita kotimaasta. Mukaan tuli totta kai jäseniä muualtakin, kuten Puolasta, Saksasta, Tanskasta ja Englannista.

Opin, että työryhmän vetäjänä pitää olla äärimmäisen huolellinen siinä, mihin asioihin haluaa itse panostaa. Pitää tarkoin miettiä onko jokin yksityiskohta niin tärkeä, että sen puolesta kannattaa puhua saati väitellä taikka taistella. Jos työryhmän vetäjä menettää luottamuksen, on työ melkein sama lopettaa siihen.

Loppujen lopuksi työ eteni haasteista huolimatta sujuvasti ja valmis standardi voitiin luovuttaa EN standardisoinnin keskussihteeristölle 2015 – 16 vuodenvaihteessa.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta he voivat nähdä mitä se voi vaatia vaikka vähempikin varmasti riittää. ; )

2013 osallistui kutsuttuna asiantuntijana CEN TC 136 alaiseen tehtäväryhmään, jonka tehtävänä oli selvittää turvallisuushaasteet koskien vesiympäristöön asennettuja leikkivälineitä.

Lappsetin MyDesign-osastolla suunniteltiin myös vesirajaan tai veteen asennettavia tuotteita. Suunnittelin kerran itsekin yhden tuotteen kahden uima-altaan väliin sekä pari uima-altaaseen asennettavaa kiipeilyseinää.

Euroopan kuluttajajärjestö ANEC nosti esiin huolen joistakin matalissa vesialtaissa sattuneista onnettomuuksista. Koska EN 1176 nimenomaisesti poissulkee soveltamisalastaan vesileikkivälineet, työkohdetta ehdotettiin tekniselle komitealle 136, joka vastaa muun muassa uimahallien ja vesiliukumäkien standardisoinnista.

Kun tämä työkohde aloitettiin, minut kutsuttiin osallistumaan siihen leikkivälineiden asiantuntemuksen vuoksi. Veteen liittyviin riskeihin erikoistuneita asiantuntijoita työryhmässä oli luonnostaan, koska kyseinen työryhmä vastasi uima-altaiden turvallisuusvaatimuksista.

Loppujen lopuksi työkohteeseen osallistuminen jäi yhteen kertaan ja ymmärtääkseni työkohdetta (standardi tai tekninen raportti) ei tehty valmiiksi. Yhden kaksipäiväisen työryhmäkokouksen aikana laadittiin melkoinen selvitys siitä, millaisia riskejä vesiympäristöön asennettuihin leikkivälineisiin voisi liittyä. Vaikka riskien suuruutta ei määritetty eikä sitä, millä keinoin riskitasoa pienennettäisiin, tuli selväksi, että vesi on merkittävä riskitekijä.

Suuren vaikutuksen teki myös tuossa työryhmässä ollut poikkeuksellisen myönteinen ja kannustava ilmapiiri. Ilmapiiri on varmasti monen asian summa, mutta jos suinkin mahdollista, sellaisen haluaisin luoda omiin työryhmiinikin.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit lukea ne monet vaiheet, jotka ovat johtaneet S2P koulutusten kehittämiseen.

2012 – 2015 vetäjänä tehtäväryhmässä CEN TC 136 / SC1 TG 3, joka laati turvallisuusvaatimukset leikkikentillä oleville hyppimisvälineille.

Muutama vuosi sitten trampoliinit kokivat renessanssin. Vaikka ilmiönä nämä hyppimisvälineet ovat vanhempia kuin leikkikentät, nyt ensimmäistä kertaa niitä alettiin asentaa julkisille leikkialueille merkittävässä määrin.

Trampoliinien suurehkot riskit tiedostettiin, mutta jotkut innovatiiviset välinevalmistajat keksivät, miten niistä voisi tehdä riittävän turvallisia julkisille leikkikentille. Jotta näitä ei kiellettäisi muiden, suuririskisempien trampoliinien mukana, päätettiin laatia EN 1176 standardiin omat vaatimukset hyppimisvälineille.

Tarkoituksella päätettiin olla käyttämättä sanaa trampoliini. Eri termi korostaisi näiden julkiseen käyttöön tarkoitettujen välineiden eroa verrattuna yksityis- ja urheilukäyttöön tarkoitettuihin trampoliineihin.

Tämän tehtäväryhmä oli ensimmäinen, jonka vetovastuu allekirjoittaneella oli. Vanhasta kokemuksesta tiesin, että vetäjän tulee olla objektiivinen ja kannustaa jokaista jäsentä antamaan oma panoksensa työhön. Joskus harvoin pitää koettaa hillitä liian kuuluvaa roolia ottavia jäseniä, mutta useimmin pitää vain koettaa kannustaa hiljaisempia.

Suuri osa työstä tehtiin sähköpostilla. Loppujen lopuksi tarvittiin vain yksi tehtäväryhmäkokous ennen kuin tuotos luovutettiin SC1:lle; tekniselle komitealle, joka vastaa koko EN 1176:n kehityksestä. Näin oli otettu iso askel standardisointiuralla kun ensimmäinen itsevetämäni työryhmä sai työnsä valmiiksi ripeällä aikataululla ja laadukkaalla lopputuloksella.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit seurata allekirjoittaneen matkaa perusinsinööristä tähän päivään.

2012 alkaen jäsenenä työryhmässä CEN TC 136 / SC1 WG 17, tehtävänä laatia tekninen raportti leikkialueiden turvatarkastajien pätevyydestä

Tämä työkohde aloitettiin kun havaittiin, että eri puolilla Eurooppaa on pätevyydeltään hyvin eritasoisia henkilöitä, jotka kutsuvat itseään turvallisuusasiantuntijoiksi. Eihän ole tavatonta lainkaan, että yksityinen tarkastaja pyytämättä ottaa alueen omistajalle kuuluvan vallan, ja jakelee määräyksiä siitä, mitä pitää korjata ja miten. Ongelma kärjistyy jos tarkastajalla on valtavirrasta poikkeava tapa tulkita asioita.

Työryhmän kunnianhimoisena tavoitteena oli (ja on edelleen) laatia tekninen raportti, joka määrittää sen, miten mitataan tarkastajan pätevyys, millainen pitäisi olla tarkastusraportti, millaista riskinarviointia pitäisi käyttää ja ylipäätään miten tarkastajan tulisi toimia tarkastustilanteessa ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.

Tässä työryhmässä ensimmäistä kertaa ymmärsin, että tarkastajan pitää osata paljon muutakin kuin vain se, mitä soveltuvassa standardissa sanotaan. Standardit, riskinarviointi, tekninen tuotanto, vastuukysymykset ja lainsäädäntö ovat kaikki tärkeitä osa-alueita. Siinä missä silmämääräisiä ja toiminnollisia tarkastuksia tekevällä ei ole suuriakaan pätevyysvaatimuksia, vuosi- ja käyttöönottotarkastuksia tekevälle ne ovat varsin vaativat.

Osallistuminen tämän työryhmän toimintaan sen epävirallisena sihteerinä raivasi tietä oman koulutuksen kehittämiselle.

Artikkeleiden hakemisto