Julkiset ulkoilualueet ovat turvallisuuden hallinnan suhteen erilaisia kuin esimerkiksi työpaikat. Työmaalla riskinarviointia käytetään vaarojen tunnistamiseen ja turvallisuuden parantamiseen. Mutta ikinä sitä ei voi käyttää vaatimuksen vastaisen toiminnan hyväksymiseen. Olipa tilanne maalaisjärjellä ajatellen kuinka harmiton tahansa.
Leikki- ja lähiliikunta-alueilla tilanne on eri, sillä laki vaatii turvallisuuden eikä standardinmukaisuutta. Tässä kohtaa laki on järkevä, sillä asiantuntijat ovat jo vuosia ymmärtäneet, että leikki- ja lähiliikunta-alueilla standardinmukainen voi olla vaarallinen ja standardin vastainen voi olla turvallinen.
Riskinarviointi, jolla turvallisuus todennetaan, mahdollistaa priorisoinnin ja ylläpitoresurssien kohdistamisen sinne, missä ne hyödyttävät eniten.
Kenen kannattaa riskinarvioida?
Kuten kuka tahansa, joka tekee mitä tahansa, myös riskinarvioinnin suorittaja (huoltohenkilö, suunnittelija, hallinnoija, tarkastaja jne.) ottaa henkilökohtaisen vastuun arvioinnistaan. Jos standardinvastaisuus määritetään pieneksi riskiksi, ja vahinko sattuu, voi henkilö joutua perustelemaan ratkaisunsa. Tämä ei ole iso juttu. Mutta vastuu virheestä on henkilökohtainen, jos lakia on rikottu.
Kaikki S2P sertifioinnit ovat juridisesti hyväksyttyjä. TUKESin alainen FINAS on myöntänyt S2P sertifioinnille ISO 17024 akkreditoinnin, minkä vuoksi S2P sertifikaatti on laillinen todiste henkilön kyvystä huolehtia turvallisuudesta 49:ssä Euroopan ja sen lähialueen valtiossa.
Mikään muu koulutus- tai kokeen läpäisytodistus ei anna vastaavaa suojaa kuin S2P sertifikaatti.
Onko sinun palkkasi niin hyvä, että olet valmis ottamaan henkilökohtaisen vastuun ratkaisuista ilman juridisesti hyväksyttyä suojaa selustallesi?
Onko S2P sertifiointi hintansa arvoinen?
S2P sertifioinnin vuosimaksu (99 € tai 118 € vuonna 2023) on noin kymmenesosa Ruotsin Sereno-sertifikaatista. S2P sertifiointi kattaa myös lähiliikunta-alueet ja riskinarvioinnin, mitä länsinaapurin sertifiointi ei kata. S2P sertifiointi sisältää lisäksi FINASin palkkaaman teknisen asiantuntijan arvioiman ja hyväksymän tietolähteen, Safe to Play Encyclopedia tietosovelluksen. Ja kaiken tämän lisäksi, tarkastajat saavat käyttöönsä alan parhaan tarkastussovelluksen, Safe to Play Inspectorin.
Joten vastaus on: Kyllä! S2P sertifiointi on TODELLAKIN hintansa arvoinen. Kysy keneltä tahansa sadoista, jo Safe to Play koulutuksen käyneistä ja S2P sertifioinnin saavuttaneista.