Miten tullaan asiantuntijaksi? (4)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tässä 21-osaisessa blogisarjassa kerron omat vaiheeni.

2004 alkaen arvioinut yli 1000 leikkialueita koskevaa turvallisuuskysymystä.

Leikki- ja liikunta-alueiden omavalvonnalla on pitkät perinteet niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Lappsetin kaltainen kansainvälistä kauppaa tekevä yritys joutuu vähän väliä perustelemaan omien tuotteidensa turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja.

Kun aloin profiloitua turvallisuusasioita hoitavana suunnittelijana, alkoivat myös tuoteturvallisuuteen liittyvät kysymykset löytää aina vain suorempaan minun Inboxiin. Ensimmäiset tarkastusraportit saivat aikaa jotakuinkin paniikin, mutta pikkuhiljaa ymmärrettiin, että kyseessä on “vain” yksityinen tarkastaja, joka syystä tai toisesta ei näe turvallisuutta sillä tavalla kuin Lappset. Mikä avuksi? Opettaminen.

  • Joihinkin maihin riitti kun kertoi, millä perusteella tuote nähtiin riittävän turvallisena. Esimerkiksi Englanti oli tällainen.
  • Joihinkin maihin piti perustella asia standardin tulkitsemisen kautta. Esimerkiksi Saksa ja Tanska.
  • Samoin tuli opittua kantapään kautta, että vastaus viranomaiselle pitää olla hyvinkin erilainen kuin yksityiselle tarkastajalle tai vahingon kärsineen lapsen vanhemmalle.

Kävi selväksi, että hyvä ja selvä kommunikaatio, ja mielellään henkilökohtainen, on tärkeää minkä tahansa ongelman ratkaisemisessa.

Osa työtä oli sen suunnitteleminen, miten ongelma korjattaisiin siinä tapauksessa, että ongelma oli todellinen. Riittääkö, että korjataan tämä yksi tuote vai tehdäänkö muutos tuotteen designiin vai mennäänkö jopa niin pitkälle, että käydään korjaamassa kaikki vastaavat jo asennetut tuotteetkin?

Artikkeleiden hakemisto

Miten tullaan asiantuntijaksi? (3)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tässä blogisarjassa kerron vaiheista, jotka ovat edistäneet kehitystäni leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoista.

2004 – 2008, yksi Viherympäristöliiton Leikkipaikkojen turvakoulutusten pääkouluttajista.

Vielä 10 vuotta sitten turvallisuus miellettiin samaksi kuin standardinmukaisuus. Koulutuksissa käytiin läpi standardien vaatimuksia. Ja kun toden totta käytössä olleissa leikkivälineissä oli standardinvastaisuuksia, ne nousivat valokeilaan esimerkkeinä vaarallisista rakenteista. Mm. tämän vuoksi Lappset halusi olla mukana Viherympäristöliiton jo joitakin vuosia järjestämissä koulutuksissa. Vuonna 2004 tuli minun vuoroni astua luokan eteen ja läpikäydä EN 1176:n osa 1, eli yleiset turvallisuusvaatimukset.

On totta, että minkä opettaa toiselle, oppii itse. Kun asian joutui muotoilemaan luokan edessä ex-tempore esityksenä, sen joutui viimeistään siinä sisäistämään. Jos virhetulkintoja esitti, ne eivät jääneet huomaamatta. Koulutuksia pitäessä oppi valmistautumisen merkityksen kouriintuntuvalla tavalla. Asia pitää ymmärtää, ei vain opetella esittämään.

Kurssilaiset saattoivat tauolla kysyä asiaa, jonka olin mielestäni juuri selittänyt… jossain vaiheessa oivalsin, että laadukas oppimateriaali erottaa jyvät akanoista mitä tulee koulutuksen laatuun. Kuvia ja kaavioita tehdessä asian sisäistää samalla itse. Näitä tulin vielä tarvitsemaan muulloinkin kuin vain koulutuksia pitäessä.

Artikkeleiden hakemisto

Miten tullaan asiantuntijaksi? (2)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tässä blogisarjassa kerron vaiheista, jotka ovat edistäneet kehitystäni leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoista.

2002 – 2005, Tuotekehitysinsinööri Lappset Groupissa.

Heti ammattikorkeakoulusta valmistuttuani, vielä musteenhajuinen todistus kirjekuoressa, aloitin työn Lappsetin tuotekehityksessä. Tuolloin tuotekehitysinsinöörejä oli täsmälleen yksi – minä. Lisäksi oli totta kai muita suunnittelijoita, prototyyppien rakentajia ja dokumentoijia. Myöhemmin joukkoon liittyi lisää insinöörejä.

Tekninen suunnittelu oli mukavaa ja koulun jälkeen tuntui hyvältä päästä oikeaan työhön, saada omaa rahaa ja maksaa omat laskut. ; ) Kaikki oli uutta ja hienoa. Ensimmäisessä projektipalaverissa tuntui oudolta kun raavaat miehet keskustelivat siitä, miten lapsi käyttää suunnitteilla olevaa kiipeilyvälinettä. Turvastandardia EN 1176 tutkittiin välillä ilman, että siitä olisi saanut kunnon tolkkua. Kielletyt raot tuli selviksi vaikka se, miten siihen aikaan tehtiin ero helppo- ja vaikeapääsyisen aukon sekä pää- ja jalat edellä kuljettavien aukkojen välillä, oli hämmentävä.

Jo tässä varhaisessa vaiheessa opin kuitenkin sen, että tärkeintä on tuotteen käyttötapa. Toiminteen pitää olla itsessään turvallinen. Pykälien noudattaminen oli taustalla, mutta ei varsinaisesti suunnittelun lähtökohta. Uusi haaste odotti jo nurkan takana.

Artikkeleiden hakemisto

Miten tullaan asiantuntijaksi? (1)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuusasiantuntijoiksi. Miten siinä voi onnistua?

Yhtä ainoaa ja oikeaa tietä asiantuntijaksi ei tietystikään ole. Tässä 21-osaisessa blogisarjassa kerron miten olen itse siinä onnistunut alkaen uran ensimmäisistä vaiheista ja päättyen edelleen meneillään oleviin projekteihin. Uusi osa julkaistaan joka maanantai päättyen 25. heinäkuuta 2016.

Blogisarjan artikkelikuvat on Islannista parin vuoden takaa. Blogisarjan kaikki osat on varustettu “Asiantuntemus” tägillä.

2002, Valmistui puutekniikan insinööriksi Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Vaikka tekninen koulutus ei ole välttämätöntä leikki- ja liikunta-alojen turvallisuusasiantuntijalle, se auttaa. Esimerkiksi riskinarviointi on puhdasta matematiikkaa joten sen sisäistäminen vaatii matemaattista ajattelua. Tämän voi opetella ilman teknistä pohjakoulutustakin, totta kai, mutta jos se on jo verissä niin hyvä. Itse asiassa monet niistä, jotka ovat hankkineet teknisen koulutuksen kertovat, että koulu muutti tapaa ajatella. Näin kävi minulle ilman muuta.

Esimerkiksi vuositarkastusten tärkeä osa on tuotteen rakenteellisen lujuuden arvioiminen. Puualan koulutus auttaa ilman muuta silloin, kun tuotteen rakenne on puuta.

Kouluttautuminen puu- ja rakennustekniikan koulutusohjelmasta ja siitä puutekniikan suuntautumisvaihtoehdosta loivat pohjan sijoittumiselle leikki- ja liikuntavälineitä valmistavan yrityksen tuotekehitykseen. Siitä enemmän tämän blogisarjan seuraavassa osassa.

Artikkeleiden hakemisto

Vesistö riskinä leikkikentän läheisyydessä

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Kuva on Rovaniemeltä. Alle 100 metrin päässä on sekä koulu, että päiväkoti. Päiväkodin piha on asianmukaisesti aidattu, mutta koulua ei. Lienee varmaa, että koululaisten ei ole lupa tulla lammen rantaan kouluaikana. Mutta muulloin lammen ympäristö on aktiivisessa virkistyskäytössä vaikkei se mutapohjansa vuoksi olekaan uimakelpoinen. Sen sijaan, että vesistö koetettaisiin rajata lasten oleskelualueesta pois, sen ympärille rakennettiin viime kesänä uudet pitkospuut, jotta sen läheisyydessä olisi mukavampi viettää aikaa.

Selvästikään tätä vesistöä ei ole arvioitu sellaiseksi riskiksi, minkä läheisyydessä lasten ei toivottaisi viettävän aikaa.

Miten vesistön riski arvioidaan?

Yksi tekijä on rannan jyrkkyys vesirajan yläpuolella. Mitä salakavalampi rantatörmä on, sitä suurempi todennäköisyys on sille, että lapsi putoaa tai liukuu tahtomattaan veteen.

Toinen tekijä on pohjan jyrkkyys ja laatu vesirajan alapuolella. Jyrkkä ranta on vaarallisempi kuin loiva. Edelleen mutainen pohja on vaarallisempi kuin kova.

Virtaavuus on oleellinen tekijä. Rauhallinen lampi on pienempi riski kuin kuohuva virta.

Ja vielä yksi tekijä on se, kuinka paljon vesistön luonne muuttuu vuoden mittaan. Jos puro on rauhallinen suuren osan vuodesta, mutta tulva-aikana muuttuu syväksi ja kuohuvaksi koskeksi, eivät lapset välttämättä osaa suhtautua oikein veden riskeihin tulva-aikana.

Milloin aita?

Päiväkodit ovat oma lukunsa, sillä niiden pihat pitää viranomaismääräyksen vuoksi aidata aina.

Kuluttajaturvallisuuslain mukaan kuluttajapalvelusten yleensä tulee olla turvallisia. Tämä tarkoittaa sitä, että riskien, joita väistämättä aina kaikessa toiminnassa on, tulee olla hyväksyttävän suuruisia ja ennalta nähtäviä. Lisäksi erityistä huomiota on kiinnitettävä niihin, joilla on alentunut kyky arvioida omaa turvallisuuttaan, kuten nuoret lapset.

Luonto itsessään ei ole kuluttajapalvelus, mutta jos luonnon elementti kuten vesistö tehdään leikkialueeksi, se on kuluttajapalvelus. Jos vesistö arvioidaan vaaralliseksi, pitää varmistaa, että leikki ei huomaamatta siirry leikkikentältä vesistöön. Jos lapset päättävät mennä veteen, sitä ei voi estää. Mutta niin tehdäkseen heidän pitää joutua poistumaan leikkikentältä tai koulun pihalta ja sitten siirtymään vesistön ääreen. Keinoja vesistön ja leikkikentän toiminnolliseen erottamiseen on useita aidan ollessa yksi.

Artikkeleiden hakemisto

 

Millainen on hyvä kiipeilyseinä?

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Leikkiväline- ja boulderingstandardien välillä on paradoksi. Leikkivälinestandardi sallii lähes yhtä korkean kiipeilyseinän kuin boulderingstandardikin, mutta merkittävästi heikommalla iskunvaimennuksella. Jos minulta kysytään, leikkivälinestandardi sallii liian vaaralliset kiipeilyseinät.

Leikkivälineissä pitää olla haastetta, mutta ei tarpeettomia riskejä. Esimerkiksi riipuntasillan putoamiskorkeuden nostaminen ei tee toiminnosta haastavampaa, mutta se tekee putoamisen seuraamuksista vakavampia. Kasvattaa siis riskiä mutta ei haastetta.

Millainen olisi hyvä kiipeilyseinä leikkialueella?

Koska kiipeilyseinässä käyttäjän painopiste on jalan tukipisteen ulkopuolella, pelkästään paikallaan pysyminen on haastavaa. Samasta syystä sivuttaissiirtyminen on lähes yhtä haastavaa kuin ylöspäin kiipeäminen. Hyvä kiipeilyseinä hyväksikäyttää tätä.

Leikkialueelle rakennettavan kiipeilyseinän olisi hyvä olla sellainen, että käyttäjä lähtee matalalta korokkeelta ja pyrkii siirtymään sivuttain toiselle tasanteelle ilman, että koskettaa maata. Tällaisessa rakenteessa on kaikki edut, mutta ei juurikaan heikkouksia.

  • Kiipeilyseinää voi käyttää useampi lapsi samanaikaisesti ilman vaaraa toisen päälle putoamisesta.
  • Putoaminen ei tapahdu korkealta.
  • Päästyään perille lapsen ei tarvitse tulla alas.

Artikkeleiden hakemisto

Itseopiskelun hyödyt ja haasteet

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

“Miksi Safe to Play koulutuksissa on itseopiskelu- / ennakkotehtäviä?” kysyi eräs koulutuksesta kiinnostunut puhelimessa. Jostain syystä hänelle oli muodostunut käsitys, että olisi parempi jos ennakkotehtäviä ei olisi. Keskustelimme asiasta ja koin jonkinlaisen ahaa-elämyksen, minkä nyt jaan tässä blogikirjoituksessa.

3 syytä, miksi itseopiskelumateriaali kannattaa olla, ja 3 mahdollista syytä siihen, miksi sitä ei aina ole.

1. Kerralla voi omaksua vain määrätyn verran uutta

Se, kuinka paljon kerralla voi omaksua uutta, vaihtelee yksilöittäin, mutta jokaisella määrä on rajallinen. Luennosta hyötyy sitä enemmän, mitä enemmän on pohjatietoa. Eniten oppii ne, joilla on mielessä kysymyksiä, tai nimenomaisia epäselvyyksiä, joihin haluaa vastauksen. Ennakkotehtävät ovat erinomainen tapa nostaa oma osaaminen perustasolle, jolloin varsinaisista luennoista hyötyy enemmän. Parhaimmillaan ne stimuloivat mielikuvitusta ja halua ymmärtää asia läpikotaisesti.

2. Opitut asiat unohtaa melko nopeasti, mutta kyky hakea tietoa säilyy pitkään

Itselläni kesti hyvät 10 vuotta ennen kuin aloin kutsua itseäni leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuusasiantuntijaksi. Lienee selvää, että 7 päivän luennoilla voi päästä vain matkan alkuun. Siksi on hyödyllistä, että koulutuksesta saa materiaalin, joka käydään läpi sekä ennakkoon että luennoilla. Näin materiaalista tulee henkilökohtainen ja siitä löytää vastaukset myöhemmin kun tietoa pitää varsinaisesti soveltaa.

3. Luentopäivät ovat kalliita

Yksi luentopäivä koulutuksen hinnassa voi olla 200 €, mutta yhden luentopäivän kokonaiskustannus työnantajalle on paljon suurempi. Rovaniemen kaupungin edustaja arvioi, että yksi koulutuspäivä maksaa 500 €. Lasketaanpa: Palkka työnantajakuluineen 200 €, lennot ja paikallisliikenne 200 €, päiväraha 40 €, hotellimajoitus jos koulutus kestää yli päivän 120 €. Siitä se tulee. Joten jos itseopiskelulla voi korvata osan luennoista, niin kaikki voittaa.

—

Ja sitten ne 3 syytä miksi en ehkä tekisi itseopiskelumateriaalia.

1. Itseopiskelumateriaalin valmistaminen vie paljon aikaa

Sellaisen materiaalin valmistaminen, joka on todella yhtenäinen ja käyttökelpoinen, vie paljon aikaa. Pelkästään Leikisti turvallinen -kirjan kuvitukseen kului lähes 500 tuntia. Siihen tekstit päälle ja asiaan liittyvä yhteistyö muiden asiantuntijoiden kanssa.

2. Asian sanominen on helpompaa kuin sen kirjoittaminen

Jos en syystä tai toisesta en ole 100 % perillä asiasta, voin kuitenkin puhua siitä sen verran, että asia tulee ikään kuin käytyä läpi. Mutta jos asian haluaa kirjoittaa, se pitää ymmärtää perin juurin. Kieltämättä Leikisti Turvallinen -kirjassakin on osioita, joiden täsmällisyydestä en ole ylpeä. Rehellisesti sanottuna syynä saattoi olla se, että asia oli vasta muotoutumassa mielessä, mutta halusin kirjoittaa siitä kuitenkin. Nyt, kun aikaa on kulunut, koen, että seuraavaan versioon osaan ilmaista asian täsmällisemmin.

3. On perinteinen käsitys, että tietoa on vain rajallinen määrä

Jos minulla olisi vain yksi asia, joka toimii koulutuksen sisäänvetäjänä, pitäisin sen kaikin keinoin puolisalassa. Näin voisin myydä koulutusta uudelleen ja uudelleen, mikä on tietysti paljon kannattavampaa kuin yhden kirjan myyminen. Keskusteluani kuitenkin erään markkinoinnin asiantuntijan kanssa, ymmärsin, että tieto vain lisää tiedon janoa. Vaikka jotkut ehkä tyytyvät pelkkään netistä löydettävään tietoon, useammat saavat ilmaistiedosta kipinän oppia lisää.

Artikkeleiden hakemisto

Leikkialue – turvallisuuden osatekijät

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Kokonaisturvallisuus on osatekijöiden summa.

Leikkialueen on oltava houkutteleva

Vaarallisin leikkialue on sellainen, jossa lapset eivät viihdy. Sinne tulevat tai sinne tuodut lapset hakevat virikkeitä ympäristöstä missä riskit totta kai ovat suuremmat. Lopputulos on sama, jos lapset eivät ensinkään ole kiinnostuneita tulemaan leikkialueelle, vaan viettävät aikansa leikkien muualla.

Houkuttelevuuteen liittyy auttamatta riski – haaste. Pelkät kirkkaat värit eivät tee rakennelmasta kiinnostavaa, vaan tuotteessa pitää olla toimintoja, joissa saa kokea vauhtia, jännitystä, korkeita paikkoja tms.

Ympäristön riskit on huomioita

Merkittäviä riskejä ovat vilkasliikenteinen tie, vesistö, jonka rannat ovat jyrkät ja vesi vuolaasti virtaava tai jyrkänteet. Vähäisempiä riskejä ovat rakennukset, puut ja liikunta-välineet.

Näiden kohdalla pitää tehdä tapauskohtainen riskiarvio ja jos tarpeen huomioida se sopivin keinoin kuten aitaamalla tai rakentamalla jotain muuta maisemointia leikkialueen ja tunnistetun riskin väliin.

Iskua vaimentava alusta on asennettava

On paradoksi että iskua vaimentava alusta on riski itsessään. Se antaa turvallisuuden tunteen vaikka todellisuudessa suojaa vain kaikkein vakavimmilta vammoilta. Jos leikkivälineestä putoaa, sattuu aina.

Iskunvaimennuksen suuruutta kuvataan HIC arvolla. Mitä suurempi HIC arvo, sitä kovempi isku. Minimivaatimus on HIC 1000, mikä täyttyy kaikilla alustamateriaaleilla totta kai. Hiekalla HIC arvo on tyypillisesti 200-400. Jos siis halutaan hyvä iskunvaimennus, valitaan alustamateriaaliksi hiekka. Mutta hiekalla on omat heikkoutensa eikä sitä ymmärrettävästi haluta aina käyttää.

Vaarallisimmat tuotteet ovat kuitenkin riittävän turvallisia

Maailman leikkikentillä sattuu pyöreästi miljoona ensiapua vaativaa vahinkoa vuodessa.

Olisi kiusaus sanoa, että tuote, jossa vahinkoja sattuu eniten, on vaarallisin. Eipä ole. Vaarallisin on tuote, jossa sattuu eniten vahinkoja suhteessa käyttömäärään. Vaikka eniten vahinkoja sattuu liukumäissä ja keinuissa, suhteessa käyttömäärään eniten vahinkoja sattuu riipuntasilloissa.

Vaarallisimmat vahinkotyypit ovat (korkealta) putoaminen, kuristuminen ja kaatuvan tuotteen alle jääminen.

Oheisrakenteet ovat ongelma vain harvoin

Kalusteet ja muut ei-leikkivälineet ovat osa leikkikenttää vaikka eivät ole leikkivälineitä. Näiden turvallisuutta ei tarkasteta leikkivälineiden turvallisuusvaatimuksien mukaan, mutta ilmeisimmät riskit pitäisi huomioida.

Piharakennuksen seinään ei kannata laittaa köynnöskasvien varalle puuristikkoa, aitaa ei kannata rakentaa vaakalaudoituksella eikä sen yläreunaan pidä jättää muotoja, joissa kaulan kiinnijuuttuminen on ilmeistä.

Artikkeleiden hakemisto