Sertifiointi

Sertifiointi on sertifiointistandardin mukaista testausta, jonka kohde voi olla henkilön pätevyys (ajokortti), toiminta (ISO 1991 laatujärjestelmä) tai tuote (EN 1176 sertifikaatti).

Sertifikaatin ulkoinen ilmentymä on todistus, mitä sana ”sertifikaatti” sananmukaisesti tarkoittaakin. Sertifikaatin takana on kuitenkin testaus, joka on rakennettu puolueettomuutta ja täsmällisyyttä kunnioittaen. Sertifikaatin voimassaolo voidaan evätä, jos sen ylläpitoedellytykset eivät enää täyty. Sertifikaatti on aina voitava varmistaa sertifioijalta.

Sertifikaatti ei yleensä ole pakollinen. Saahan autoakin ajaa omalla aidatulla pihallaan ilman korttia! Ajokortiton henkilö voi olla yhtä hyvä kuski kuin ajokortillinenkin. Koska liikenteessä ei tunneta kaikkien autoilijoiden ajotaitoja, valtio vaatii, että jokaisella autokuskilla on ajokortti. Samoin koska leikki- ja liikuntavälineiden ostaja ei yleensä tiedä onko ostettava väline laadukas ja turvallinen (välineethän valmistetaan yleensä tilauksesta ja valmistaja voi olla eri valtiossa), vaaditaan usein tuotesertifikaatti.

Sama ajattelumalli toimii myös leikki- ja liikunta-alueiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja tarkastamiseen. Tilaaja ei välttämättä tunne tarjoajaa (tarjoaja voi olla uusi alalla tai eri kunnasta). Myöskään tehtävää ei ole vielä tehty, joten sen laatua ei voi arvioida muun kuin tekijän pätevyyden kautta. Niinpä tilaaja voi vaatia tekijältä pätevyyssertifikaatin.

Sertifiointi on siis puolueettoman osapuolen vakuutus vaatimuksenmukaisuudesta.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 1.2.6. Sertifiointi.

Neljännen päivityskoulutuswebinaarin palautetta

Talvikauden 2016-2017 neljäs ja samalla viimeinen Safe to Play:n järjestämä päivityskoulutuswebinaari pidettiin 9.12.2016. Kysymyksiä esitettiin ja niihin vastattiin. Koulutus eteni luontevasti ja vain vähäisin teknisin häiriöin. : )

Kaiken annetun palautteen perusteella on täysin selvää, että päivityskoulutukset ovat merkittävä lisäarvo koulutuksen käyneille ja sertifioiduille. Kertaus ja uusien tai muuttuneiden asioiden läpikäyminen koetaan tärkeäksi oman pätevyyden ylläpidossa. Tieto kulkee myös toiseen suuntaan palautteena kouluttajalle.

Useimmat olivat jo käyneet koulutuksen aiemmin, joten osallistujia oli vain 10, joista 7 jätti palauteen.  Tässä on kaikki annettu palaute sensuroimattomana kaikkien luettavaksi.

Arvosana 4/5 (4 kpl)

Tämmöisiä tarkastajille vaikka tiivistettynä kevääseen just ennekö sännätään niitylle! Esimerkiksi maaliskuun loppu tai huhtikuun alku.

(3 kpl) Vain tähtiluokitus palautteena.

Arvosana 5/5 (3 kpl)

Selkeä ja asiapitoinen koulutus!

Uusi kirja vaikuttaa hienolta. En malta odottaa, että saan oman kappaleen. : ) Hyvät vuoden vaihteet.

(1 kpl) Vain tähtiluokitus palautteena.

Vaatimusten taustat

Mistä tulee se tieto, jota esitetään esimerkiksi Safe to Play -koulutuksissa?

Kuluttajaturvallisuuslaki esittää perusteet kuluttajapalveluiden turvallisuuden arvioinnille. Laki itsessään ei esitä teknisiä vaatimuksia, vaan se esittää, että yhtenä arvioinnin perusteena käytetään standardeja. Leikki- ja liikuntavälineille nämä ovat tärkein lähtökohta.

Europan komissio on julkaissut myös viranomaisten käyttöön riskinarviointimenetelmän. Tämä on linkki riskinarvioinnin ja lain välillä.

Kuluttajaviranomaisten tehtävä on valvoa, että kuluttajille tarjottavat tuotteet ja palvelut ovat riittävän turvallisia. Valvonta perustuu sekä pistokokeisiin että turvallisuudesta vastaavien toiminnan harjoittajien omavalvontajärjestelmien tarkastamiseen.

Euroopassa standardisointi on hyvin pitkälle ei-viranomaistahojen hallussa. Tämä on maailmanlaajuisesti erityistä, sillä monissa maissa valtio laatii standardit, joita valmistajien on noudatettava – eivät valmistajat itse! Standardeja myös tulkitaan eri tahoilla. Voi olla valtiollisia talkintaelimiä (viranomaiset ja järjestöt) tai kansainvälisiä tulkintaelimiä (esimerkiksi EN 1176 tulkintalautakunta).

Muun muassa nämä muodostavat sen kokonaisuuden, mikä luo perusteet leikki- ja liikuntavälineiden ja -alueiden turvallisuuden arvioinnille.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 1.2. Vaatimusten taustat.

Yli 100 sertifioitua!

25.11.2016 pidetyssä koetilaisuudessa Helsingin Malmilla, VYL sertifioitujen määrä nousi yli sadan. Luonnollisesti VYL sertifiointi on eri asia kuin Safe to Play -koulutus, mutta yhteensopivuudesta ja läheisestä yhteistyöstä kertoo se, että vuoden 2016 aikana sertifioinnin saaneista jokainen kävi Safe to Play -koulutuksen!

Kun Safe to Play -koulutukset aloitettiin kevättalvella 2015, oli tiedossa, että kasassa on hyvät ainekset, joista voi jalostaa jotain ainutlaatuista. Ja näin on tapahtunut. Kovan työn tuloksena Safe to Play -koulutukset ovat nyt alan kiistatonta kärkeä millä tahansa mittarilla mitattuna. Koulutus on hiottu kansainväliset mitat täyttäväksi ja seuraava vaihe on kääntää aineisto muille kielille ja toistaa partnereiden avulla sama muissa maissa. Vain taivas on rajana ja tämä ajatus innoittaa kohti uusia haasteita.

Suuri kiitos kaikille koulutuksiin osallistuneille ja sertifiointinsa hankkineille!

 

Leikki- ja liikunta-alueiden arvo

On sanottu, että olipa työ mikä tahansa, sen tekemisestä voi saada iloa, jos sen tekee huolellisesti ja sen arvon ymmärtää. Leikki- ja liikunta-alueiden suunnittelu, rakentaminen, tarkastaminen ja huolto ovat tehtäviä, jotka mahdollistavat toimivat leikki-ja liikunta-alueet. Mutta ovatko nämä alueet vain pakollinen osa kaupunkikaavaa?

Lapselle leikkimisestä on monenlaista hyötyä. Se auttaa kehittämään sosiaalisia taitoja, kognitiivisia taitoja (tiedon käsittely ja ongelman ratkaiseminen) sekä motorisia taitoja. Leikki välitunnilla auttaa kuluttamaan energiaa, mikä tukee koulussa oppimista.

Leikki muuttuu automaattisesti liikunnallisemmaksi iän karttuessa, mikä auttaa kehittämään aikuisuuteen jatkuvan, terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan.

Leikkialueilla kohdattavat riskit ovat myös tarpeen. Lapsella on tutkimusten mukaan tarve kohdata vaarallisen tuntuisia tilanteita. Lisäksi pienet ruhjeet auttavat luonnollisen itsesuojeluvaiston kehittämisessä. Tämä taas on välttämätöntä siirryttäessä työelämään.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 1.1. Leikki ja liikunta-alueiden arvo.

Leikkivälineiden esteettömyys

Kun ensimmäisen kerran kuulin standardisoinnissa aloitteesta laatia tekninen raportti barrier free -välineistä, yhdistin tuon termin välineisiin, joissa ei ole umpikaiteita. Sittemmin selvisi, että kyseessä on vammaisille käyttäjille tarkoitetut välineet. Tästä aihealueesta käytetään myös termejä design for all (DFA), accessible for all ja universal design (UD).

(Alan terminologia tuntuu muuttuvan määräajoin. Tämän kirjoitushetkellä on korrektia sanoa ”vammainen käyttäjä” koska käyttäjällä on vamma. Pelkkä ”vammainen” tai ”rajoitteinen” olisi epäkorrekti.)

Kukaan ei halua tai tarvitse välineitä tai alueita, jotka ovat nimenomaan vammaisille käyttäjille tarkoitettu. Tarkoituksena on, että sopivilla pienillä, jopa lähes huomaamattomilla toimenpiteillä alueista ja välineistä saataisiin sellaisia, että henkilöt, joilla on jokin vamma, voivat niitä käyttää yhdessä vammattomien kanssa.

(Olisi epäkorrektia asettaa henkilön, jolla on vamma, vastakohdaksi terve. Terveen vastakohta on sairas. Vamman vastakohta on vammaton.)

Miten vammaiset käyttäjät voidaan huomioida?

  • Alueella käytetään ainakin joissakin paikoissa kiinteää turva-alustaa.
  • Välineissä on toimintoja myös maanrajassa.
  • Korkeammalle välineeseen pääsee haastavuustasoltaan eriasteisia reittejä pitkin joista helpoimman ei todellakaan tarvitse olla pyörätuoliramppi.
  • Osa välineistä soveltuu henkilöille, joilla on alhainen motorinen kykytaso. Esimerkiksi pesäkeinu on parempi kuin perinteinen keinu.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 4.1.14. Leikkivälineiden esteettömyys.

Tuoteturvallisuus ei ole matematiikkaa

Standardisointiin osallistuu pääasiassa viranomaisia, välinevalmistajia sekä testitaloja. Yleensä on helppo tunnistaa testitalon edustaja siitä, että hän on tarkka raja-arvoista. Siitä, onko mainittu raja-arvo sallittu vai ei. Matemaattisesti tämä onkin tärkeää sillä >60 cm, ≥60 cm, ≤60 cm ja <60 cm ovat neljä eri kokonaisuutta.

Reaalimaailmassa sillä, onko raja-arvo sallittu vai ei, ei ole merkitystä.  ­­

  • Jos syystä tai toisesta lähdettäisiin mittaamaan sitä, onko jokin mitta täsmälleen, yli tai alle raja-arvon, siitä ei tulisi mitään. Nimittäin mitä tarkemmalla mitalla mitataan, sitä varmemmin tarkkaa arvoa ei ole.
  • Hyvä suunnittelija ei tähtää raja-arvoon, vaan mitoittaa selvästi sallitulle puolelle. Jos jonkin mitan pitää olla alle 60 cm, hyvä suunnittelija mitoittaa sen esimerkiksi arvoon 57 cm.
  • Tietyissä tilanteissa millimitan käyttö on turhaa siksikin, että muuttuvat tekijät voivat vaikuttaa todella paljon. Esimerkiksi irtonaista turva-alustamateriaalia käytettäessä maan pinta voi olla ±10 cm siitä, missä sen teoriassa pitäisi olla.
  • Leikki- ja liikuntavälineiden tarkastuksessa tehtävästä riskinarvioinnista löytyy vielä yksi syy. Mitä lähempänä sallittua arvoa mitattu arvo on, sitä pienemmän riskin poikkeama yleensä aiheuttaa ja sitä vähämerkityksisempi se on.

Tätä kysymystä on tarkasteltu Safe to Play -kirjan esipuheessa.

Kolmannen päivityskoulutuswebinaarin palautetta

Kolmas Safe to Play:n järjestämä päivityskoulutuswebinaari tuli juuri pidetyksi. Osallistujat esittivät runsaasti kysymyksiä ja pari tuntia meni lähes kuin siivillä. Tekniikkakin toimi kuin unelma. : )

Tähän astisella kokemuksella ja palautteen perustella voi sanoa, että päivityskoulutukset ovat tervetullut lisäarvo koulutuksen käyneille ja sertifioiduille. Kertaus ja uusien tai muuttuneiden asioiden läpikäyminen onkin välttämätöntä, jotta voisi olla tässä muuttuvassa vaatimusviidakossa pätevä työhönsä vuodesta toiseen. Samalla se tarjoaa palautekanavan kouluttajalle oman toiminnan kehittämiseksi.

Koulutukseen osallistui 31 joista 22 jätti palauteen. Kuten tapana on ollut, tässä on kaikki annettu palaute sensuroimattomana kaikkien luettavaksi.

Ei arvosanaa, vain kirjallinen palaute (2 kpl)

1) Kiitos! Todella hyvä päivityspaketti.

2) Tosi hyvä koulutus (varsinkin, kun kuuluu vuosihintaan)! Kirjan päivitykset todella hyviä : ) Käytännön harjoitteita tai videoita olisi hyvä saada lisää, sillä tarkastajakoulutuksen harjoittelu oli niukkaa.

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Kaikella todennäköisyydellä järjestetään käytännön harjoittelupäivä kevään korvilla Helsingissä. Laitan ryhmäpostia sertifioiduille tästä tuonnempana.

Arvosana 1/5 (0 kpl)

Arvosana 2/5 (0 kpl)

Arvosana 3/5 (0 kpl)

Arvosana 4/5 (14 kpl)

3) Eipä juur nyt tuu mieleen mittään.

4) Uusien standardien osio oltaisiin voitu käydä vähän hitaammin, jotta olisi jäänyt enemmän aikaa muistiinpanojen tekemiselle. Muuten erinomainen koulutussysteemi tämä webinaari.

5) Kyllä tämmöinen on nykypäivää, ja just sopivan pituinen että jaksoi keskittyäkin!

6) Ihan kiva juttu kokonaisuudessaan!

7) Ihan hyvä… Mutta aika pitkä.

8) Päivityksiä myös Tammi-Helmikuuksi. Nyt on kiireellinen aika ulkotöissä.

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Yksi kolmesta vuosittaisesta päivityskoulutuksesta voisi olla tosiaan sydäntalvellakin. Hyvä ajatus.

9) Joku (esim. etukäteen lähetetty) kirjallinen materiaali tai kirjan sivunumero käsiteltävästä kohdasta olisi kiva niin saisi kirjoitettua halutessaan lisämuistiinpanoja oikeaan kohtaan. Myös kertaaminen kirjan kanssa auttaisi palauttamaan asioita tärkeistä kohdista ehkä vielä paremmin mieleen, vaikka kirjaa tuleekin selailtua säännöllisesti työn ohessa. Kiitoksia!

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Hyvä ajatus!

10-16) 7 palautta ilman perusteluja

Arvosana 5/5 (6 kpl)

17) Hyvää kertausta (koulutus 2 vk sitten)! Riskinarviointi kuitenkin yleisesti uutta! Helppoa olematta aina toisella puolella Suomea! Kiitos!

18) Hyvä ja selkeästi esitetty.

19) Toimenpidesuunnitelman tekeminen käytännössä vanhalle leikkialueelle voisi olla myös yksi koulutuspäivänsä tai lisäkurssi projekt-tasolle.

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Tämä voisi olla yhden webinaarin aihe. Kiitos vinkistä.

20-22) 3 palautta ilman perusteluja

Toisen päivityskoulutuswebinaarin palautetta

Toinen Safe to Play:n järjestämä päivityskoulutuswebinaari tuli juuri pidetyksi. Jää on selvästikin rikottu ja koulutuksen pitäminen tuntui luontevalta ja helpolta. Osallistujat esittivät chatissa kiitettävästi kysymyksiä ja huomautuksia. Äänessä joillakin oli pientä pätkimistä mihin pitää vielä koettaa löytää syy. Ehkä kuulokkeiden käyttö parantaa kuuntelukokemusta yleensä, ainakin eräs kuulokkeita käyttänyt sanoi niin.

On selvää, että päivityskoulutukselle on tarvetta. Kertaus ja uusien tai muuttuneiden asioiden läpikäyminen on välttämätöntä jotta voisi olla pätevä työhönsä. Samalla se tarjoaa palautekanavan kouluttajalle oman toiminnan kehittämiseksi.

Koulutukseen osallistui 19 joista 13 jätti palauteen. Kuten edelliselläkin kertaa, tässä on kaikki annettu palaute sensuroimattomana kaikkien luettavaksi.

Arvosana 1/5 (0 kpl)

Arvosana 2/5 (0 kpl)

Arvosana 3/5 (0 kpl)

Arvosana 4/5 (9 kpl)

1) Hyvä kerrata asiat, tärkeä juttu.
Alun puheet yleisesti miksi leikkipaikat ovat tärkeitä ym. mielestäni turhia, mutta kaikki detaljikertaus todella hyvä muistinvirkistys.

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Koetan pitää koulutuksessa tasapainon eri osa-alueiden välillä. Tuo osuus ehkä koskettaa vähemmistöä. Siinä olet oikeassa, että tekniset asiat yleensä kaipaavat eniten kertausta.  

2) Helppo tapa päivittää tietoja. Webinaareja voi olla useamminkin jossa voitaisiin käydä standardit yksitellen läpi tai muita yksittäisiä asioita.

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Tämä on suunnitteilla. Palaan asiaan jäsentiedotteessa. : )

3) Tempo oli melko nopea, mutta päivitykseen hyvä.
Kaikin puolin hyvä koulutus, kiitos!

4) Mukava kun tämän pystyi tekemään etänä, ei tarvinnut lähteä matkojen päähän. Yhteyskin toimi kohtuullisesti.

5) Tekipä hyvää kerrata taas!
Ihana kun voi kerrata oman työpöydän ääressä.
Uusi kirja vaikuttaa hyvältä.

6) Kuvassa sekä äänessä parantamisen varaa, muuten ok!

7-9) (kolme palautta ilman perusteluja)

Arvosana 5/5 (4 kpl)

10) Kiitos hyvästä koulutuksesta.
– Aiheet olivat hyviä, yksi mikä jäi puuttumaan oli pieniä maaleja ja jalkapallomaaleja koskevien standardien tilanne tällä hetkellä. Kentällä taitaa liikkua aika paljon epätietoisuutta asiasta.
– hyvä olisi jos kysymyksiä voisi lähettää etukäteen, esim. teiltä muistutus sähköpostitse viikkoa ennen koulutusta. (Tällainen mahdollisuus mahdollisesti olikin, itse en huomannut.)
– suosittelen kuulokkeiden käyttöä riippumatta missä luentoa kuuntelee, auttoi huomattavasti seurattavuutta.

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Joku toinenkin on esittänyt, että pitäisikö koulutukseen lisätä kevytrakenteiset pallopelimaalit ja vaikka myös pump-trackit (hidasvauhtiset kumpuilevat pyöräilyreitit). Nämä voisi sisältyä koulutukseen tulevaisuudessa sillä tarkoituksena on tarjota kaikki alan koulutus saman katon alta.

11) Hyvää muistinvirkistystä. Kirjaa odotellaan mielenkiinnolla.
Saisko nettisivulle jotain selventäviä kuvia uusien standardien vaatimuksiin liittyen, esim. parkour mitoituksen vaatimukset ja vaikka ulkokuntoiluväliineen harjoitustila/turva-alue jne.? 🙂

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Pyrin kirjoittamaan kaksi blogia joka viikko tosin nyt on ollut kiirettä kirjan ja meneillään olevan koulutuksen kanssa. Kiitos aihevinkistä. Saat muuten sertifioituna uuden oppikirjan heti marraskuun alussa kun se tulee painosta, joten ainakin siinä nuo asiat on selvästi.

12) Hieno päivitys / kertaus ja helppo / halpa osallistua. : )

13) (Yksi palaute ilman perusteluja)

 

Ensimmäisen päivityskoulutuswebinaarin palautetta

Perustuen omaan, vuosien pituiseen kokemukseeni tarkastajien kouluttamisesta, esitän vakaana käsityksenäni, että yhdellä kertaa ihminen voi oppia vain hyvin rajallisesti. Siksi (vähintään) vuosittainen päivityskoulutus on tarpeellinen. Ei vain muuttuvien asioiden tiedonjakokanavana, vaan tilaisuutena esittää kysymyksiä ja saada kertausta.

Ensimmäinen Safe to Play:n järjestämä VYL päivityskoulutuswebinaari pidettiin 22.10.2016. Webinaarin yhteydessä pyydettiin nimettömänä parannusehdotuksia. Ei siis varsinaisesti kiitosta markkinoinnissa käytettäväksi, vaan ihan vain koulutukseen osallistuneen näkemys siitä, miten koulutus seuraavalla kertaa voisi olla antoisampi. Tämä palaute voi auttaa myös sinua, joka ehkä harkitset, onko VYL sertifioinnin vuosimaksu mainostetun päivityskoulutuksen arvoinen!

Koulutukseen osallistui 25, joista 17 antoi palautetta. Tässä palautteet sensuroimatta kaikkien luettavaksi! : )

Vain sanallinen palaute (2 kpl)

1) Hieno ja onnistunut koulutus. Itse käytin kuulokkeita, voin suositella muillekin.

2) Webinaari toimii hyvin. Jatkossa hyvänä aiheena mm. Turvallisuusasiakirja.

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Koulutuksen aikana kartoitettiin halukkuutta seurata esimerkiksi kuukausittain järjestettäviä webinaareja eri aihealueista.

Arvosana 1/5 (0 kpl)

Arvosana 2/5 (1 kpl)

3) (Yksi palaute ilman perusteluja)

Arvosana 3/5 (3 kpl)

4) Yhteys pelasi ok! mahdollisuus äänikeskusteluun olisi tosiaan hyvä.

5) Käytännön koulutus tarkastajille on mielestäni välttämätön!

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Koulutuksen aikana kartoitettiin kiinnostusta osallistua tarkastajien käytännönkertauspäivään keväällä 2017.

6) Oli aika vaikea seurata, saattaa kyllä johtua ADHD:stä.

  • Esan kommentti tähän palautteeseen: Joku kertoi käyttäneensä kuulokkeita mikä oli ollut hyvä tapa eristää toimiston häiriöt. Laitan seuraavaan kutsuun vinkin tästä!

Arvosana 4/5 (7 kpl)

7) Kiitos tehdystä työstä ja vaivasta. On mukava olla tässä ammattiporukassa. Kuvat ja videot voivat helpottaa sekä selkeyttää ja antaa lisää perspektiiviä tilanteisiin ja tapahtumiin. Esim. jo valmistetuista parkour alueista, ym.

8) Koulutus oli hyvä ja olisinkin antanut 4,5*, mutta koska se ei ollut mahdollista niin mennään neljällä. Alussa käytettiin ehkä turhaa aikaa vielä tähän “oman tilanteen ruotimiseen”, joka ei kuulu mielestäni koulutukseen. Kuitenkin vain siis sen puolikkaan tähtösen verran. Mielestäni itse koulutusosuus oli erittäin hyvä ja tuo viimeinen 45min. etenkin. Tässä viimeksi tullut kysymys noista liikuntavälineiden kahvavaatimuksista osoittaa sen, että tämän tyyppisiä tapauksia olis hyvä käydä yhdessä läpi. Kiitos sinulle tästä koulutuksesta ja tapaamisiin.

9) Koulutus oli kokonaisuudessaan ihan hyvä, mutta alussa oli mielestäni hieman liialti asian vierestä puhumista. Viimeinen 45 min oli oikein mainiota tietoa.

  • Esan kommentti kahteen edelliseen palautteeseen: Tuntui sopivalta kertoa miten S2P koulutukset ovat kehittyneet ja kertoa vähän haasteistakin matkan varrella. Mutta olette oikeassa, siihen ei kannata käyttää aikaa.

10) Web-pohjainen koulutus toimi hyvin ja oli selkeä. Chat-palvelu riittävä, online-keskustelu menee sekavaksi porukalla. Päivityskoulutus vuosittain tarpeellinen, vaikka tarkastuksia tekee kokopäiväisesti. Leikisti Turvallinen -kirjasi on myös ollut sesongin aikana käytössä, kun tulee muistikatkos tai erikoisempia tapauksia vastaan.

11) Käytännön esimerkkejä ja kysymyksiä olisi voinut olla enemmän. Toki on osallistujista kiinni että minkä verran niitä kysymyksiä esitetään.

12) (Yksi palaute ilman perusteluja)

13) Kiitos, hyödyllinen ja näppärä tapa hoitaa tällaisia päivityskoulutuksia ainakin. Ensin kun hoitaa itse tuon nettipuolen kuntoon!

  • Esan kommentti kahteen edelliseen palautteeseen: Yhdellä osallistujista oli ongelmia nettiyhteyden kanssa. Tämä oli kai häneltä. Sovittiin, että hän voi halutessaan osallistua toiseen päivityskoulutukseen lokakuussa.

Arvosana 5/5 (4 kpl)

14) Koulutus oli selkeä ja koulutuksen pito tapa oli hyvä.

15) Antoisa päivityskoulutus 🙂

16) Hyvä koulutus ja halvat matkakulut… Seuraavalla kerralla otan huoltomiehet mukaan kuuntelemaan päivityksen. Pistän esityksen tykinavulla näkyviin.

17) (Yksi palaute ilman perusteluja)