Yleinen

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit lukea yhden tarinan.

2013 alkaen toiminut vetäjänä työryhmässä CEN TC 136 WG 1 tehtävänä laatia EN standardi parkour välineille.

Parkour standardin laatiminen on ollut standardisoimisurani suurin yksittäinen tehtävä. Miten saattaa yhteen eri puolilta Eurooppaa toisiaan tuntemattomia henkilöitä, joilla on mahdollisesti eturistiriitoja ja jotka ovat usein voimakkaita persoonallisuuksia, tavalla, joka luo hyvän ilmapiirin ja tuottaa moitteettoman, juridisesti sitovan turvastandardin?

Onnekseni sain työryhmään sekä hyvän sihteerin, Suvi Pasasen Yleisestä teollisuusliitosta, sekä loistavia parkour-asiantuntijoita kotimaasta. Mukaan tuli totta kai jäseniä muualtakin, kuten Puolasta, Saksasta, Tanskasta ja Englannista.

Opin, että työryhmän vetäjänä pitää olla äärimmäisen huolellinen siinä, mihin asioihin haluaa itse panostaa. Pitää tarkoin miettiä onko jokin yksityiskohta niin tärkeä, että sen puolesta kannattaa puhua saati väitellä taikka taistella. Jos työryhmän vetäjä menettää luottamuksen, on työ melkein sama lopettaa siihen.

Loppujen lopuksi työ eteni haasteista huolimatta sujuvasti ja valmis standardi voitiin luovuttaa EN standardisoinnin keskussihteeristölle 2015 – 16 vuodenvaihteessa.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta he voivat nähdä mitä se voi vaatia vaikka vähempikin varmasti riittää. ; )

2013 osallistui kutsuttuna asiantuntijana CEN TC 136 alaiseen tehtäväryhmään, jonka tehtävänä oli selvittää turvallisuushaasteet koskien vesiympäristöön asennettuja leikkivälineitä.

Lappsetin MyDesign-osastolla suunniteltiin myös vesirajaan tai veteen asennettavia tuotteita. Suunnittelin kerran itsekin yhden tuotteen kahden uima-altaan väliin sekä pari uima-altaaseen asennettavaa kiipeilyseinää.

Euroopan kuluttajajärjestö ANEC nosti esiin huolen joistakin matalissa vesialtaissa sattuneista onnettomuuksista. Koska EN 1176 nimenomaisesti poissulkee soveltamisalastaan vesileikkivälineet, työkohdetta ehdotettiin tekniselle komitealle 136, joka vastaa muun muassa uimahallien ja vesiliukumäkien standardisoinnista.

Kun tämä työkohde aloitettiin, minut kutsuttiin osallistumaan siihen leikkivälineiden asiantuntemuksen vuoksi. Veteen liittyviin riskeihin erikoistuneita asiantuntijoita työryhmässä oli luonnostaan, koska kyseinen työryhmä vastasi uima-altaiden turvallisuusvaatimuksista.

Loppujen lopuksi työkohteeseen osallistuminen jäi yhteen kertaan ja ymmärtääkseni työkohdetta (standardi tai tekninen raportti) ei tehty valmiiksi. Yhden kaksipäiväisen työryhmäkokouksen aikana laadittiin melkoinen selvitys siitä, millaisia riskejä vesiympäristöön asennettuihin leikkivälineisiin voisi liittyä. Vaikka riskien suuruutta ei määritetty eikä sitä, millä keinoin riskitasoa pienennettäisiin, tuli selväksi, että vesi on merkittävä riskitekijä.

Suuren vaikutuksen teki myös tuossa työryhmässä ollut poikkeuksellisen myönteinen ja kannustava ilmapiiri. Ilmapiiri on varmasti monen asian summa, mutta jos suinkin mahdollista, sellaisen haluaisin luoda omiin työryhmiinikin.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit lukea ne monet vaiheet, jotka ovat johtaneet S2P koulutusten kehittämiseen.

2012 – 2015 vetäjänä tehtäväryhmässä CEN TC 136 / SC1 TG 3, joka laati turvallisuusvaatimukset leikkikentillä oleville hyppimisvälineille.

Muutama vuosi sitten trampoliinit kokivat renessanssin. Vaikka ilmiönä nämä hyppimisvälineet ovat vanhempia kuin leikkikentät, nyt ensimmäistä kertaa niitä alettiin asentaa julkisille leikkialueille merkittävässä määrin.

Trampoliinien suurehkot riskit tiedostettiin, mutta jotkut innovatiiviset välinevalmistajat keksivät, miten niistä voisi tehdä riittävän turvallisia julkisille leikkikentille. Jotta näitä ei kiellettäisi muiden, suuririskisempien trampoliinien mukana, päätettiin laatia EN 1176 standardiin omat vaatimukset hyppimisvälineille.

Tarkoituksella päätettiin olla käyttämättä sanaa trampoliini. Eri termi korostaisi näiden julkiseen käyttöön tarkoitettujen välineiden eroa verrattuna yksityis- ja urheilukäyttöön tarkoitettuihin trampoliineihin.

Tämän tehtäväryhmä oli ensimmäinen, jonka vetovastuu allekirjoittaneella oli. Vanhasta kokemuksesta tiesin, että vetäjän tulee olla objektiivinen ja kannustaa jokaista jäsentä antamaan oma panoksensa työhön. Joskus harvoin pitää koettaa hillitä liian kuuluvaa roolia ottavia jäseniä, mutta useimmin pitää vain koettaa kannustaa hiljaisempia.

Suuri osa työstä tehtiin sähköpostilla. Loppujen lopuksi tarvittiin vain yksi tehtäväryhmäkokous ennen kuin tuotos luovutettiin SC1:lle; tekniselle komitealle, joka vastaa koko EN 1176:n kehityksestä. Näin oli otettu iso askel standardisointiuralla kun ensimmäinen itsevetämäni työryhmä sai työnsä valmiiksi ripeällä aikataululla ja laadukkaalla lopputuloksella.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit seurata allekirjoittaneen matkaa perusinsinööristä tähän päivään.

2012 alkaen jäsenenä työryhmässä CEN TC 136 / SC1 WG 17, tehtävänä laatia tekninen raportti leikkialueiden turvatarkastajien pätevyydestä

Tämä työkohde aloitettiin kun havaittiin, että eri puolilla Eurooppaa on pätevyydeltään hyvin eritasoisia henkilöitä, jotka kutsuvat itseään turvallisuusasiantuntijoiksi. Eihän ole tavatonta lainkaan, että yksityinen tarkastaja pyytämättä ottaa alueen omistajalle kuuluvan vallan, ja jakelee määräyksiä siitä, mitä pitää korjata ja miten. Ongelma kärjistyy jos tarkastajalla on valtavirrasta poikkeava tapa tulkita asioita.

Työryhmän kunnianhimoisena tavoitteena oli (ja on edelleen) laatia tekninen raportti, joka määrittää sen, miten mitataan tarkastajan pätevyys, millainen pitäisi olla tarkastusraportti, millaista riskinarviointia pitäisi käyttää ja ylipäätään miten tarkastajan tulisi toimia tarkastustilanteessa ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.

Tässä työryhmässä ensimmäistä kertaa ymmärsin, että tarkastajan pitää osata paljon muutakin kuin vain se, mitä soveltuvassa standardissa sanotaan. Standardit, riskinarviointi, tekninen tuotanto, vastuukysymykset ja lainsäädäntö ovat kaikki tärkeitä osa-alueita. Siinä missä silmämääräisiä ja toiminnollisia tarkastuksia tekevällä ei ole suuriakaan pätevyysvaatimuksia, vuosi- ja käyttöönottotarkastuksia tekevälle ne ovat varsin vaativat.

Osallistuminen tämän työryhmän toimintaan sen epävirallisena sihteerinä raivasi tietä oman koulutuksen kehittämiselle.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit lukea miten minusta tuli yksi leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuuden tunnetuimmista asiantuntijoista Euroopassa.

2012 kirjoitti turvallisuusohjeen PLAN hyväntekeväisyysjärjestön Itä-Afrikassa toimiville varhaiskasvatuskeskuksille.

Tällaisia projekteja voisi olla enemmän: tuttu aihealue, mutta täysin uusi näkökulma. Kylkiäisenä tuli ehkä paras työetuus tähänastisella urallani.

Projekti alkoi siitä kun toimitusjohtaja kertoi Lappsetin aloittaneen yhteistyön Plan Internationalin kanssa. Yksi osa tuota työtä voisi olla leikkialueiden turvallisuusoppaan kirjoittaminen Planin Itä-Afrikassa oleville varhaiskasvatuskeskuksille.

Alkupalaverin jälkeen laadin ohjeen niin pitkälle kuin oman työpöydän äärestä saatoin. Sitten lähdin mukaan avustustyöntekijöiden kanssa Ugandaan. Maaseudun punaisenruskeita teitä ajettiin maasturilla kunnes tie muuttui poluksi joka kiersi pieniä maatiloja banaanipuineen. Lopulta tultiin varhaiskasvatuskeskuksen pihaan, jossa ehkä reilu kolmenkymmentä köyhän maaseudun lasta opetteli esikoulutaitoja ennen kuin lähtisivät kaupunkiin varsinaiseen kouluun.

Pihalla oli pyöreästä puusta ja loppuun kuluneista autorenkaista rakennettuja, varsin mukavan näköisiä leikkivälineitä. Silloin ehkä ensimmäisen kerran oivalsin kuinka suuren rajoitteen materiaalien puute voi asettaa.

Kun puhuttiin mitoista, alkoi keskustelu siitä, että jollakulla kyläläisellä taitaa olla mitta. Kun puhuttiin nauloista, laskettiin kuinka monta tarvittaisiin. Kun puhuttiin karusellin rakentamisesta esimerkiksi rikkoutuneesta auton akselista rakentamalla, sain osakseni naurut. Sellainen aarre vietäisiin metallinkeräykseen!

Vaikka tilanne länsimaissa ei ikinä ole näin tiukka, on resurssit täälläkin rajoittava tekijä. Jos kunnan huoltobudjetti on 10 000€, niin sinä vuonna ei tehdä 20 000€ huoltoja. Ja jos kunnassa on yhden henkilön vastuulla 40 leikkialuetta monen muun asian ohessa, ei häneltä riitä aikaa ihan mihin tahansa leikki- tai liikunta-alueen turvallisuuden parantamishankkeeseen. Tai välinevalmistajan tuotekehityksessä voi olla jonossa 200 tuoteparannusta. Näiden tekeminen vie oman aikansa vaikka kehitysinsinöörejä olisi useampikin.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit oppia jotain miten siinä onnistuu.

2012 kutsuttiin ulkopuolisena asiantuntijana Englantiin laatimaan teknistä määritelmää julkiseen käyttöön tarkoitetuille lihaskuntolaitteille, PAS 888.

Kun kontaktit Britanniaan oli saatu aikaan, oli mahdollisuus pienelle, mutta mielenkiintoiselle projektille. Englannissa on standardien rinnalla toinen ikään kuin standardi, PAS, Publicly Available Specification. Ennen kuin EN 16630 standardia oli tehty, aloitettiin laatia PAS 888:aa, teknistä spesifikaatiota ulkokuntolaitteille.

Lappsettia pyydettiin osallistumaan sen laatimiseen ja Lappsetilta työhön määrättiin kukapa muu kuin allekirjoittanut. Jälleen tulivat Lontoon musikaalit tutuiksi. Farewell Leicester square ja TKTS booth.

Tämä tekninen spesifikaatio oli hyvin vahvasti erään laitevalmistajan välineiden mukainen. Oli lähes häiritsevää miten turvallisuusvaatimukset kuvattiin nimenomaisten tuotteiden kautta. Osa vaatimuksista oli erinomaisia, osalla ei tuntunut olevan turvallisuuden kanssa paljoakaan tekemistä.

Uusi piirre tässä teknisessä spesifikaatiossa oli sellaisen ryhmän kuin ei-käyttäjä, huomioiminen. Eli ajatuksena oli varmistaa myös sellaisten turvallisuus, jotka ovat alueella, mutta eivät varsinaisesti käytä välineitä.

Toinen uusi piirre tässä työssä oli se, että riskit jaettiin niihin, jotka voivat johtaa pysyvään vammaan ja niihin, jotka paranevat. Tavallaanhan näin tehdään myös riskinarvioinnissa vaikkakaan ei tällä kaksiportaisesti.

Kolmas ja suoraan sanoen ei kovinkaan mukava uusi piirre liittyi kilpailevaan standardisoimistyöhön. Samaan aikaan kun viimeisteltiin PAS 888 dokumenttia, oli aloitettu EN 16630 standardin laatiminen. Tämän standardisoinin kantavana voimana näytti allekirjoittaneen näkökulmasta olevan dokumentin saaminen nopeasti valmiiksi jotta PSA 888:n vaikutus olisi minimaalinen. Mutta tästä enemmän kun puhutaan EN 16630 standardin laatimisesta.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit lukea yhden tarinan.

2011 kutsuttiin ulkopuolisena asiantuntijana Englannin standardisoimisliiton BSI:n työryhmään BSI WG 65_1 / 10075, tehtävänä laatia turvastandardi parkour välineille

Lappset alkoi kehittää parkourvälineitä joskus vuonna 2009. Heti alusta asti pidettiin tärkeänä konsultoida alan ammattilaisia. Jossain vaiheessa kutsuttiin Englannin parkour-liiton edustajat vierailulle. Muistan miten keskusteltiin siitä, että standardin puuttuminen estää parkour välineiden asentamisen monessa kohteessa. Lappset päätyi kehittämään tuotteensa niin lähelle EN 1176 standardia kuin mahdollista.

Englannissa ajatus oman standardin laatimisesta parkourvälineille alkoi kuitenkin kyteä. Pian he aloittivat kansallisen standardin laatimisen. Allekirjoittanut sai kutsun tuohon työryhmään vaikka yleensä kansallisia standardeja ei kehitetä kansainvälisenä yhteistyönä. Lontoon musikaalit tulivat tutuiksi. Kiitos Lappset. : )

Tämä standardi oli ensimmäinen ei-leikkivälinestandardi, jonka laatimiseen osallistuin. Oli tiukassa muuttaa omaa ajattelua siten, että ei vaatisi leikkivälineen turvallisuustasoa välineiltä, jotka eivät ole leikkivälineitä.

Suuri askel oikeaan suuntaan oli oivaltaa, että rakennetussa ympäristössä on eri riskitason alueita, jotka kaikki ovat ”riittävän turvallisia”. Liikenne on julma paikka, mutta kuitenkin riittävän turvallinen. Leikkikentän odotetaan olevan hyvin turvallinen, joten pienikin riski siellä voi olla liian suuri. Parkour alue on jotain näiden väliltä.

Artikkeleiden hakemisto

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta näet mitä on kunkin CV:n rivin takana.

2008 kirjoitti kirjan Toimiva, kestävä ja turvallinen Leikkikenttä

”Kirjailija.” Kuulostaa hienolta. Tarkoituksena ei ollut alkaa kirjailijaksi. Mutta niin vain kävi.

Ryhmä saksalaisia leikkiturvallisuuden asiantuntijoita kirjoitti 2000-luvun alussa kirjan leikkivälineiden turvallisuudesta. Aikanaan se käännettiin englanniksi. Koska Suomenkielellä ei ollut mitään alan teosta, ja koska välinevalmistajan näkökulmasta oli ongelmallista kun alalta puuttui yleistä tietämystä, ajateltiin kääntää tuo kirja suomenkielelle.

Neuvottelut olivat jo aika pitkällä kun joku käänsi kirjan kirjoittajaryhmän pään ja he päättivät että tekisivät jatkossa yhteistyötä vain kansallisten standardisointijärjestöjen kanssa. SFS ei ollut kiinnostunut kääntämään kirjaa. Lappset ei nähnyt kustannustoimintaa kiinnostavana. Niinpä päätin tehdä sen itse.

Kun tieto alkaneesta kirjoitusprojektista kiiri Viherympäristöliittoon, silloinen toimitusjohtaja ehdotti, että kirjoittaisin kirjan heille. Koska kustantamiseen liittyy riskejä, päätin ottaa pienen mutta varman voiton sen sijaan, että tavoittelisin suurta ja epävarmaa.

Projektiin saatiin mukavasti asiantuntijoita, myös silloisesta kuluttajavirastosta. Kirja oli kategoriassaan ainoa, joten se oli myös paras. Painos myytiin loppuun.

Artikkeleiden hakemisto