Blogi

Tilastotietoja 2015 sertifiointikokeista

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

2015 oli vuosi, jolloin Leikki- ja Liikuntapaikkojen turvallisuussertifioinnit otettiin käyttöön. Vuoden aikana tehtiin mittava määrä työtä, koska koko järjestelmä luotiin tyhjästä.

Jotta koe testaisi kaikkia osa-alueita, päätettiin tehdä kokeesta moniosainen. Jotkin asiat on opeteltava ulkoa, mutta toiset asiat riittää kuin osaa hakea tiedon ja soveltaa sen. Lisäksi kuvallinen osa testaa henkilön kykyä tehdä havaintoja, löytää näitä koskevat vaatimukset ja soveltaa.

Yksi linjanveto koski sitä, että läpipääsykynnys päätettiin laittaa suhteellisen matalaksi. Koska tarkastukset pitää kuitenkin tehdä, on hyvä, että tarkastustyötä tekevät pääsevät kohtuullisen hyvällä todennäköisyydellä sertifioinnin ylläpidon piiriin.

Heti alusta asti Safe to Play -sertifioinnin ohjausryhmässä oli jäseniä VYL:n turvallisuuslaitakunnasta. Kesäkuussa solmitus yhteistyön kautta sertifioinnin nimeksi tuli VYL sertifiointi ja VYL nimitti koko turvallisuuslautakunnan sertifioinnin ohjausryhmään.

Seuraavassa tilastoja tehdyistä kokeista.

  • Kirjallinen koe suoritettiin kaikkiaan 62 kertaa. Näistä 11 sai alle 80 % tuloksen ja näin ollen ei läpäissyt koetta.
  • Paras kirjallisen kokeen tulos oli 99 % ja heikoin 59 %.
  • Kuvallinen koe suoritettiin 32 kertaa. Näistä 7 sai tuloksen alle 60 % eikä läpäissyt.
  • Paras kuvallisen kokeen tulos oli 100 % ja heikoin 42 %.

Uusi herättää aina keskustelua. Kehitystyöhön kuuluu palautteen pyytäminen ja jatkokehittäminen. Kiitos kaikille VYL sertifioinnin kehittämisessä auttaneille, toiminnassa mukana olleille ja erityisesti siinä edelleen oleville.

Artikkeleiden hakemisto

Miten tullaan asiantuntijaksi? (6)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tästä blogisarjasta voit seurata miten puuseppä Torniojokilaaksosta kehittyi reilussa kymmenessä vuodessa kautta Euroopan tunnetuksi leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuusasiantuntijaksi.

2006 alkaen toiminut pääturvallisuusasiantuntijana Lappset PlayCare:lle, joka tarkastaa ja huoltaa yli  2000 leikki‐ ja liikunta‐aluetta eripuolilla Suomea

Itse tarkastajan on oltava pätevä, mutta lisäksi raportoinnin on oltava yhtenäistä ja tasapainoista. Alueen omistaja haluaa rehellisen kuvan hallinnoimiensa alueiden tilasta. Yksinkin tarkastustoimintaa tekevällä on haasteita ratkaistavana, mutta jos tarkastajia on kymmenen, pitää heillä olla käytössään täsmälliset ohjeet ja työkalut.

Roolini Lappset PlayCaren toiminnassa oli tukea ja jatkokouluttaa tarkastajia. Peruskoulutuksena Lappset PlayCare käytti Viherympäristöliiton leikkipaikkojen peruskoulutusta, mikä oli tuohon aikaan ainoa saatavilla oleva suomenkielinen koulutus.

Järjestelmää luotaessa alkoi melko pian häiritä riskinarviointi, joka perustui kategoriointiin; kärjistäen sanottuna lähtökohtana oli, että jokainen pään- ja kaulan kiinnijuuttuminen katsottiin vakavaksi puutteeksi kun taas jokainen sormen kiinnijuuttuminen katsottiin hieman vähemmän vakavaksi. Tämän vuoksi joskus tuotteiden turva-alustoja uusittiin vaikka koko tuote oli monivikainen.

Tästä alkoi muotoutua ajatus siitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Että riskit pitää arvioida kokonaisuutena eikä muusta välineestä eristettynä mittalukuna tai testinä kuten standardi ohjasi tekemään.

Pian vuoden 2008 standardipäivityksen jälkeen laadin PlayCare tarkastajille ohjeen, missä esiteltiin ensimmäinen versio riskinarvioinnista. Yksinkertaisesti sanottuna ajatuksena oli, että vaikka sormen kiinnijuuttuminen perustilanteessa on B-tason vika, se voi tilanteesta riippuen olla A tai C.

Artikkeleiden hakemisto

Leukapuomi leikki- tai liikunta-alueella

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Liikuntavälineille julkaistiin uusi standardin EN 16630 toukokuussa 2015. Leikkivälineissä saa vähentää putoamiskorkeudesta 100 cm, mikäli elementti on sellainen, että sen päälle ei voi nousta ilman poikkeuksellista akrobatiaa tai että päälle nouseminen on selvästi tuotteen käyttötarkoituksen vastaista. EN 16630 standardi puolestaan sallii vastaavan vähennyksen aina kun päälle kiipeämiseen ei ole kannustettu.

Otetaan esimerkiksi leukapuomi. Liikunta-alueella sen putoamiskorkeus on puomi miinus 100 cm. Leikkialueella putoamiskorkeus on sama kuin puomin korkeus maasta.

Entä saako vähennyksen tehdä, jos leukapuomi on koulun pihalla? Tästä ei ole 100 % selkeitä sääntöjä. Perustuen lapsen kehitykseen, sanoisin, että ala-asteen piha on leikkialuetta kokonaisuudessaan. Yläasteen pihalla voisi olla erikseen liikunta-alue, joka on erillään (sikäli kuin se on mahdollista koulupihassa) kaikesta leikkimiseen tarkoitetusta, ja täällä vähennyksen ehkä nippa nappa voisi tehdä.

Leukapuomin turva-alue on hyvin laaja. Jos vähennys putoamiskorkeudesta tehdään, voisi kuitenkin olla viisasta kattaa suoraan tangon alta noin parin metrin pituinen kaistale iskua vaimentavalla alustalla ihan siltä varalta, että ote lipsahtaa ja tullaan niskoilleen alas.

Artikkeleiden hakemisto

Miten tullaan asiantuntijaksi? (5)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tässä 21-osaisessa blogisarjassa kerron omat vaiheeni.

2004 alkaen aktiivisesti osallistunut EN 1176 standardisointiin CEN TC 136 / SC1:ssä ja toiminut  Suomen ryhmän edustajana

Turvastandardien merkitys on kiistaton sillä ne luovat linkin lain asettamien periaatteellisten velvoitteiden ja käytännön välille. Vaikka riskinarviointi on tavallaan pieni irtiotto pitkään jatkuneesta valtasuhteesta, missä standardi on kuningas, ilman standardeja ei voi olla kunnollista riskinarviointia.

Lappset on ollut aina aktiivisesti mukana EN 1176:n kehittämisessä. 2000-luvun alussa siihen tuli pieni paussi, mutta vuonna 2004 jatkettiin minun johdolla. Välinevalmistaja hyötyy standardisoinnissa mukana olemisesta, sillä näin voi hieman vaikuttaa standardin sisältöön mutta mikä ehkä merkittävämpää, tuotekehityksellä on täsmällinen tieto siitä, miksi vaatimukset ovat sellaisia kuin ne ovat. Standardisointiin osallistumisesta hyötyy myös siten, että jo varhain tietää tulevista muutoksista.

Standardin laadintaan kuuluu riskinarviointi; koetetaan ennakoida miten lapset käyttävät välineitä ja tutkitaan antropometrisia taulukoita. Välillä politikoidaan ja tehdään keskinäisiä sopimuksiakin eri tahojen välillä. Standardisoinnissa oppi, että yhteistyötä voi tehdä vaikka olisi eturistiriitoja. Selkään puukottajia halveksitaan joka paikassa, mutta suorasanaista ja teknisesti ajattelevaa arvostetaan. Sopii insinöörille!

Artikkeleiden hakemisto

Tavaramerkkihuijarit

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Tämä aihe liittyy tuoteturvallisuuteen vain nimellisesti jos sitäkään. Mutta en malta olla kirjoittamatta ja muita varoittamatta. Tällaista ja montaa muuta vastaavaa epärehellisyyttä ja järjestelmän väärinkäyttöä kohdataan kaiken aikaa.

Jokaisen kuvissa esitetyn kirjeen tarkoituksena on saada uhriksi valittu yritys maksamaan turhasta. Pahimmillaan maksun suorittaja tilaa järkyttävän ylihintaisen palvelun ja joutuu maksamaan siitä vielä vuosia eteenpäin. Siinä missä kuluttajia suojelee valtiolliset viranomaiset, yrityksen ainoa keino on viedä asia oikeuteen, missä kulut ja ajankäyttö on sitä luokkaa, että parin tuhannen riitaa ei kannata riitauttaa sen enempää kuin kuluttajan kannattaa riitauttaa parkkisakkoa. Vaikka se olisikin väärin perustein annettu, moraaliton ja epäeettinen, oikeuden hakeminen tulee lopulta kalliimmaksi kuin mitä voi voittaa.

Jokaisessa kirjeessä on tietoa ihan oikeasta yrityksestä ja yrityksen todellisesta tavaramerkistä. Tarkoituksena on saada yritys ostamaan joko tavaramerkin uusimispalvelu kohtuuttomalla hinnalla, tai tavaramerkin tiedot turhanpäiväiseen ja mitä ilmeisimmin väliaikaiseen, juuri tätä huijausta varten perustettuun, rekisteriin.

Ainoa keino suojautua tällaiselta ja muilta vastaavilta huijauksilta on se, että toimitusjohtaja tai hänen valtuuttamansa henkilö tietää täsmälleen, mitä palveluja yrityksellä on. Ei saa koskaan olla niin hätäinen, että maksaisi laskun vain siksi, että siinä on oman firman tiedot.

Artikkeleiden hakemisto

Miten tullaan asiantuntijaksi? (4)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tässä 21-osaisessa blogisarjassa kerron omat vaiheeni.

2004 alkaen arvioinut yli 1000 leikkialueita koskevaa turvallisuuskysymystä.

Leikki- ja liikunta-alueiden omavalvonnalla on pitkät perinteet niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Lappsetin kaltainen kansainvälistä kauppaa tekevä yritys joutuu vähän väliä perustelemaan omien tuotteidensa turvallisuuteen liittyviä ratkaisuja.

Kun aloin profiloitua turvallisuusasioita hoitavana suunnittelijana, alkoivat myös tuoteturvallisuuteen liittyvät kysymykset löytää aina vain suorempaan minun Inboxiin. Ensimmäiset tarkastusraportit saivat aikaa jotakuinkin paniikin, mutta pikkuhiljaa ymmärrettiin, että kyseessä on “vain” yksityinen tarkastaja, joka syystä tai toisesta ei näe turvallisuutta sillä tavalla kuin Lappset. Mikä avuksi? Opettaminen.

  • Joihinkin maihin riitti kun kertoi, millä perusteella tuote nähtiin riittävän turvallisena. Esimerkiksi Englanti oli tällainen.
  • Joihinkin maihin piti perustella asia standardin tulkitsemisen kautta. Esimerkiksi Saksa ja Tanska.
  • Samoin tuli opittua kantapään kautta, että vastaus viranomaiselle pitää olla hyvinkin erilainen kuin yksityiselle tarkastajalle tai vahingon kärsineen lapsen vanhemmalle.

Kävi selväksi, että hyvä ja selvä kommunikaatio, ja mielellään henkilökohtainen, on tärkeää minkä tahansa ongelman ratkaisemisessa.

Osa työtä oli sen suunnitteleminen, miten ongelma korjattaisiin siinä tapauksessa, että ongelma oli todellinen. Riittääkö, että korjataan tämä yksi tuote vai tehdäänkö muutos tuotteen designiin vai mennäänkö jopa niin pitkälle, että käydään korjaamassa kaikki vastaavat jo asennetut tuotteetkin?

Artikkeleiden hakemisto

“Ketjun pituus” ei ole ketjun pituus

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Standardeissa käytetään teknisiä termejä nimenomaisessa merkityksessä. Harmillisesti jotkut termit ovat puhekieltä, jolloin standardin merkitys on eri kuin puhekielessä. Yksi tällainen tekninen termi on “ketjun pituus”.

Keinuketjun pituudella leikkivälinestandardi tarkoittaa sitä sädettä, minkä etäisyyden päässä laakerin akselista keinuistuimen pinta liikkuu. Todellinen ketju on kuitenkin aina hieman vinossa, eli ei kulje lyhintä reittiä laakerin akselista kohti istuinpintaa. Toisaalta ketju ei ala laakerikeskiöstä eikä se jatku istuinpintaan asti. Yleensä ketju on 10 – 30 cm lyhempi kuin se mitta, mitä standardissa ketjun pituudella tarkoitetaan.

Köysiradan “ketjulle” on olemassa minimimitta. Tämä mitta mitataan kaapelista istuimen pintaan. Koska ketju kiinnittyy köysiradan kaapelissa kulkevan kuljettimen alareunaan, ja toisaalta koska istuimessa on yleensä jonkinlainen koroke, mihin ketju kiinnittyy, ketju itsessään on ehkä 20 cm lyhempi kuin se mitta, mitä ripustuksella tarkoitetaan.

Artikkeleiden hakemisto

Miten tullaan asiantuntijaksi? (3)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tässä blogisarjassa kerron vaiheista, jotka ovat edistäneet kehitystäni leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoista.

2004 – 2008, yksi Viherympäristöliiton Leikkipaikkojen turvakoulutusten pääkouluttajista.

Vielä 10 vuotta sitten turvallisuus miellettiin samaksi kuin standardinmukaisuus. Koulutuksissa käytiin läpi standardien vaatimuksia. Ja kun toden totta käytössä olleissa leikkivälineissä oli standardinvastaisuuksia, ne nousivat valokeilaan esimerkkeinä vaarallisista rakenteista. Mm. tämän vuoksi Lappset halusi olla mukana Viherympäristöliiton jo joitakin vuosia järjestämissä koulutuksissa. Vuonna 2004 tuli minun vuoroni astua luokan eteen ja läpikäydä EN 1176:n osa 1, eli yleiset turvallisuusvaatimukset.

On totta, että minkä opettaa toiselle, oppii itse. Kun asian joutui muotoilemaan luokan edessä ex-tempore esityksenä, sen joutui viimeistään siinä sisäistämään. Jos virhetulkintoja esitti, ne eivät jääneet huomaamatta. Koulutuksia pitäessä oppi valmistautumisen merkityksen kouriintuntuvalla tavalla. Asia pitää ymmärtää, ei vain opetella esittämään.

Kurssilaiset saattoivat tauolla kysyä asiaa, jonka olin mielestäni juuri selittänyt… jossain vaiheessa oivalsin, että laadukas oppimateriaali erottaa jyvät akanoista mitä tulee koulutuksen laatuun. Kuvia ja kaavioita tehdessä asian sisäistää samalla itse. Näitä tulin vielä tarvitsemaan muulloinkin kuin vain koulutuksia pitäessä.

Artikkeleiden hakemisto

Leuanvetotanko – uusi putoamiskorkeus liikunta-alueilla

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Ei niin kauan sitten leuanvetotangon korkeus määräytyi aina leikkivälinestandardin EN 1176 mukaisesti tangon yläpinnasta. Tämä muuttui kun ulkokuntolaitestandardi EN 16630 julkaistiin toukokuussa 2015.

Nykyäänkin, mikäli leuanvetotanko asennetaan leikkialueelle, putoamiskorkeus tulee edelleen tangosta. Mutta jos tanko on asennettu liikunta-alueelle, putoamiskorkeus on 100 cm alle tangon korkeuden.

Kun lisäksi EN 16630 sallii käyttää liikunta-alueella “pintamaata” 120 cm putoamiskorkeuteen ja nurmikkoa 150 cm putoamiskorkeuteen asti, voidaan leuanvetotankoja jatkossa asentaa liikunta-alueille merkittävästi aiempaa vähäisemmillä alustakustannuksilla.

Päivitys 30.2.2016: Kokonaan eri asia on sitten se, kannattaako esimerkiksi 219 cm korkeuteen asennettua leuanvetotankoa asentaa kivituhkalle. Ainakin allekirjoittanut asentaisi tangon alle, ±100 cm eteen ja taakse kunnolla iskua vaimentavaa materiaalia kuten soraa tai haketta 20 – 30 cm kerroksen. (Kiitos täsmentävästä kysymyksestä Tapio Parkkiselle Ouluun.)

Artikkeleiden hakemisto

Miten tullaan asiantuntijaksi? (2)

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

S2P koulutuksiin tulee henkilöitä, jotka haluavat kehittyä leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoiksi. Tässä blogisarjassa kerron vaiheista, jotka ovat edistäneet kehitystäni leikki- ja liikunta-alueiden asiantuntijoista.

2002 – 2005, Tuotekehitysinsinööri Lappset Groupissa.

Heti ammattikorkeakoulusta valmistuttuani, vielä musteenhajuinen todistus kirjekuoressa, aloitin työn Lappsetin tuotekehityksessä. Tuolloin tuotekehitysinsinöörejä oli täsmälleen yksi – minä. Lisäksi oli totta kai muita suunnittelijoita, prototyyppien rakentajia ja dokumentoijia. Myöhemmin joukkoon liittyi lisää insinöörejä.

Tekninen suunnittelu oli mukavaa ja koulun jälkeen tuntui hyvältä päästä oikeaan työhön, saada omaa rahaa ja maksaa omat laskut. ; ) Kaikki oli uutta ja hienoa. Ensimmäisessä projektipalaverissa tuntui oudolta kun raavaat miehet keskustelivat siitä, miten lapsi käyttää suunnitteilla olevaa kiipeilyvälinettä. Turvastandardia EN 1176 tutkittiin välillä ilman, että siitä olisi saanut kunnon tolkkua. Kielletyt raot tuli selviksi vaikka se, miten siihen aikaan tehtiin ero helppo- ja vaikeapääsyisen aukon sekä pää- ja jalat edellä kuljettavien aukkojen välillä, oli hämmentävä.

Jo tässä varhaisessa vaiheessa opin kuitenkin sen, että tärkeintä on tuotteen käyttötapa. Toiminteen pitää olla itsessään turvallinen. Pykälien noudattaminen oli taustalla, mutta ei varsinaisesti suunnittelun lähtökohta. Uusi haaste odotti jo nurkan takana.

Artikkeleiden hakemisto