Ulkokuntolaitteiden turvallisuuteen uusi suunta

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Kun ensimmäiset ulkokuntolaitteet tulivat markkinoille noin 10 vuotta sitten, niiden turvallisuus perustui joko peliareena- tai leikkivälinestandardiin. Molemmat olivat yhtä huonoja, sillä niissä ei ole vaatimuksia mekanismeille.

Saksalaiset ehtivät ensimmäisenä julkaisemaan oman kansallisen standardin DIN 79000, joka pian pakotettiin EN standardiksi numero 16630. Osa tuon standardin vaatimuksista oli/on ihan hyviä, mutta yksi on typeryydessään ylitse muiden: Se kieltää kategorisesti selkäliikkeet.

Kielto perustuu yhteen tutkimukseen, joka esittää millaista painetta selkärankaan kohdistuu nostoliikkeen aikana. Tutkimus ei ota lainkaan kantaa vammautumisen todennäköisyyteen, ihmisen kykyyn arvioida omaa kuntoaan tai selkäharjoittelun hyötyihin.

Aika muutokselle

Nyt on aloitettu standardin EN 16630 päivitys, jossa on Suomesta todella vahva osallistuminen. Työryhmän vetäjänä on Safe to Playstä Esa Junttila, sihteerinä YTL:stä Suvi Pasanen ja jäseninä on kotimaisia välinevalmistajia.

Ensimmäinen ja tärkein tavoite on sallia selkäharjoitteet.

Yksi ehdotus on ulkokuntoalueiden kategoriointi, joka määrittää alueen riskitason mukaisesti mm. että käyttäjiä

  • tiedotetaan riskeistä.
  • opastetaan oikeaan tekniikkaan.
  • suojataan riittävällä erotuksella esim. lasten leikkialueisiin.

Tällasiessa kategorioinnissa olisi mm. se etu, että välinevalmistajat voivat vapaammin tehdä sellaisia ulkokuntolaitteita, joissa voi oikeasti treenata!

Samalla suurempi vastuu kohdistuu alueiden suunnittelijoihin. Alueen suunnittelijahan suunnittelee kokonaisuuden, joka Suomen lainsäädännön mukaan on palvelu, jonka kokonaisturvallisuudesta vastaa alueen omistaja.

Samalla tavalla kuin jo nyt päiväkodin pihan suunnittelija ei sijoittaisi sinne verttiramppia tai bouldering seinää, tulevaisuudessa liikunta-alueen suunnittelijan pitää tietää alueen hyväksyttävä riskitaso ja valita ulkokuntolaitteet sen mukaan.

Safe to Play on ulkoalueiden turvallisuuden edelläkävijä. Vuodesta 2009 lähtien olemme kirjoittaneet alan perustietoteokset. Jo 2015 kehitimme tarkastajien koulutuksen, jonka on tähän mennessä käynyt noin 300 henkilöä noin 10 maasta. S2P sertifiointi on virallisesti hyväksytty Suomen lisäksi 48 muussa valtiossa ja se sisältää maailman ensimmäisenä juridisesti hyväksytyn riskinarvioinnin. Ekosysteemin täydensi viime vuonna julkaistu Inspector + Management niminen ulkoalueiden tarkastus, huolto ja hallinnointiohjelmisto.

Järkeä turvallisuuteen

Safe to Play perustettiin 2015. Siihen mennessä Suomessa oli koulutettu vuosia pelkästään sitä ajatusta, että standardin mukainen on turvallista ja standardin vastainen vaarallista. Näin jälkikäteen on helppo nähdä, miksi Safe to Playn uusi riskinarviointia korostava filosofia kohtasi hieman muutosvastarintaa. Tarkastajaluokka toisensa jälkeen kuitenkin oppi riskinarvioinnin ja nykyään vain harva kunta hyväksyy alueensa tarkastukset ilman riskinarviointia.

Hieman samaan tapaan ajatus siitä, että ulkokuntolaitteet saisivat tarjota kunnon vastuksen, ei nauti Euroopassa kovin laajaa hyväksyntää. Olemme kuitenkin varmoja siitä, että tulevaisuudessa ulkokuntoalueet tulevat tarjoamaan parempia lihasten harjoittelumahdollisuuksia.

Huolto- ja tarkastusohjelman ABC

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Yksi organisaation perustyökalu on vuosikello, jossa on oleelliset, vuosittaiset työt. Samankaltainen vuosikello toimii myös ulkovapaa-ajanalueiden huolto- ja tarkastusohjelmana.

EN 1176-7 standardi esittää, että leikkialueille tehtäisiin kolmen eri tason tarkastuksia. EN 1176-1 puolestaan esittää tarkastustiheydet.

  • Vuositarkastus alueen yleisen riskitason ja kunnon selvittämiseksi.
  • Toimintatarkastuksia ja rutiinihuoltoja 1 – 3 kk välein alueen toiminnan ylläpitämiseksi.
  • Silmämääräisiä tarkastuksia ja rutiinihuoltoja rikkinäisten rakenteiden havaitsemiseksi tiheimmillään jopa päivittäin.

Todellisuudessa vain harva alue on ympäri vuoden niin kovalla käytöllä, että tarkastuksia tarvittaisiin enempää kuin muutama per alue. Huoltosuunnitelman teko sopivassa laajuudessa on alueen turvallisuudesta vastaavan henkilön vastuu ja oikeus. Hän päättää, kuinka paljon minkäkin tason tarkastuksia tarvitaan.

Tyypillisen vapaa-ajanalueen huoltosuunnitelma voisi olla seuraava:

  • Silmämääräinen tarkastus helmikuussa.
  • Vuositarkastus toukokuussa.
  • Toimintatarkastus ja rutiinihuolto kesäkuussa, elokuussa ja lokakuussa.
  • Silmämääräinen tarkastus joulukuussa.

Safe to Play Management

Safe to Play Management ohjelmisto on suunniteltu ulkovapaa-ajanalueiden ylläpidon organisointiin. Aluereksiteri paikkatietoineen ja huoltosuunnitelma ovat järjestelmän ydin yhdessä korjaustoimenpiteiden hallinnan kanssa.

Huoltosuunnitelmapohjia voi luoda vapaasti tarpeen mukaan. Kullekin toimenpiteelle on nimenomainen päivämäärä sekä toleranssiarvo, joka määrittää sen, kuinka kauan ennen toimenpidepäivämäärää tehtävä näkyy työlistalla ja myös, kuinka monta päivää toimenpidepäivämäärän jälkeen tehtävä muuttuu punaiseksi; siis hertaa, että tehtävä on myöhässä.

Nyt heinäkuussa 2022, Management järjestelmään on toteutettu uusi toiminnallisuus: OFFSET.

Offset arvolla on helppo siirtää huoltosuunnitelman tehtäviä tietyn verran eteenpäin. Nimittäin, jos sama huoltosuunnitelma on määrätty vaikka 60 alueelle, ne kaikki avautuvat työlistalle yhtä aikaa. Offset arvolla tehtävien aktivoitumista voi porrastaa. Jos asettaa 20 alueelle offset arvoksi 7 päivää ja 20 alueelle, 14 päivää, niin kuudenkymmenen tehtävän avautuminen työlistalle porrastuu kolmen viikon ajalle.

Tarkastusten ja huollon merkitys

Huollon merkitys on helppo ymmärtää. Alue pysyy käyttökelpoisena, siistinä ja kestää pidempään.

Tarkastuksen yksi tarkoitus on kerätä tietoa alueen riskeistä. Jos tarkastaja osaa tehdä riskinarvioinnin, tämä tieto auttaa hallinnoijaa päättämään, mitkä puutteet korjataan nopeasti, mitkä vähän myöhemmin ja mitä ei lainkaan.

Hyvin toteutettu ja optimoitu huolto- ja tarkastussunniotelma vähentää hallinnoijan työn stressaavuutta, pitää alueet paremmassa kunnossa ja säästää organisaation rahaa.

Riskinarvioinnin hinta ja palkka

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Vain harva hyvä asia elämässä tulee ilman hintaa. Esimerkiksi ne, jotka ostivat 3 vuotta sitten bitcoineja, selvittivät, miten se tehdään ja käyttivät rahaa coinien ostamiseen. Hyödyt tulivat vasta myöhemmin. Jos bicoineja olisi käyty ovella tarjoamassa ilmaiseksi, useimmat olisivat ottaneet niitä vastaan.

Myöskään riskinarvioinnin käyttöönotto ei tule ilmaiseksi. Riskinarvioinnin sisältävä tarkastajakoulutus on hinnaltaan noin kaksinkertainen peruskoulutukseen verrattuna. Mutta mitkä ovat hyödyt?

1) Säästö korjauskuluissa

Perinteisessä vaatimuksenmukaisuuteen perustuvassa tarkastustoiminnassa puute korjataan, kun se ei täytä vaatimusta. Tilannetta pahentaa ”vakava riski” ajattelu, jossa tietyt puutteet ajatellaan aina niin vakaviksi, että ne on pakko korjata.

Riskinarviointiin perustuvassa tarkastuksessa puute voidaan jättää korjaamatta, mikäli siihen liittyvä riski on vähäinen. Tällaisia on noin kolmannes niistä puutteista, jotka eivät liity rakenteen rikkoutumisen.

Kuinka paljon kaupungin viher- ja tekninen osasto käyttää vuosittain leikki- ja liikuta-alueiden riskien korjaamiseen? Olipa summa mitä tahansa, jopa kolmannes siitä voitaisiin käyttää johonkin muuhun.

2) Parantunut turvallisuus

Perinteinen vaatimuksenmukaisuuteen perustuva tarkastustoiminta ei huomioi riskejä, joita ei koske jokin nimenomainen vaatimus. Riski on kuitenkin riski, olipa sitä koskeva vaatimus olemassa tai ei. Määrällisesti tällaisia puhtaasti riskinarviointiin perustuvia korjauksia on noin 5 % kaikista riskiperusteisista puutteista.

Vaikka puhtaasti riskiperusteisten puutteiden korjaaminen maksaa jotain, niiden parantama turvallisuus vähentää turvallisuudesta vastaavan henkilön työtaakkaa ja kaupungin maksamien vahingonkorvausten määrää.

3) Kansanterveyden hyödyt

Riskinarvioinnin kylkiäisenä tulee hyödyn arviointi. Vapaa-ajanalueita ei nähdä vain kuluna vaan ymmärretään niiden hyöty ihmisten hyvinvoinnille ja sitä kautta massiivisille yhteiskunnallisille hyödyille elämänlaadun, työkykyisyyden ja hyvinvoinnin kautta.

Jos vapaa-ajanalue nähdään vain pakollisena ylläpitona, niin tylsyys vähentää käyttöä, mikä puolestaan vähentää vahinkoja ja huollon tarvetta. Kaikki voittaa? Ei todellakaan! Mittarit ovat tällaisessa toiminnassa väärin asetettuja. Riskinarvioinnin käyttöönotto leikki- ja liikunta-alueiden ylläpidossa on nykypäivää. Kasvava määrä kaupunkeja ja kuntia on ottanut askeleen ja nauttivat nyt sen tuomista hyödyistä.

Kolme syytä siirtyä riskinarviointiperusteiseen turvallisuuden hallintaan

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Kun liki 10 vuotta sitten luotiin perusta nykyiselle riskinarviointiperstaeiselle leikki- ja liikuntaapaikkojen tarkastajakoulutukselle, Suomessa riskinarviointi tunnettiin huonosti. Vallalla oli vahvana ajatus siitä, että “kun kaikki on standardin mukaista, niin muuta ei tarvita” – eikä saakaan olla.

Sittemmin tämä ajatus on osoittautunut vääräksi. Perusteita riskinarviointiin perustuvan turvallisuuden hallinnoinnin paremmuudesta on runsaasti. Tässä kolme, joiden pitäisi kiinnostaa erityisesti kuntia, jotka suunnitteluttavat ja ylläpitävät leikki- ja liikunta-alueita.

1) Riskinarviointi lisää alueiden käyttöä

Ihminen etsii uutta ja erilaista. Erityisesti lapsia viehättää asiat, joita he eivät ole vielä kokeneet. Ikävä kyllä 90-luvulta vallalla ollut standardien mukainen vapaa-ajanalueiden suunnittelu on vähentänyt alueiden yksilöllisyyttä.

Riskinarviointiin perustuva alue- ja välinesuunnittelu mahdollistaa ratkaisut, joita standardi ei välttämättä sallisi. Tämä on mahdollista koska riskinarviointi arvioi käyttötilannetta kokonaisuutena eikä detaljeina kuten standardit. Joiltain osin standardin vastaisen ratkaisun riittävä turvallisuus voidaan siis saavuttaa esimerkiksi kompensoimalla turvallisuus rakenteella, jota standardi ei tunnistaisi.

2) Riskinarviointi parantaa turvallisuutta

Maalaisjärki on joiltain osin ihan toimiva työkalu vaarojen tunnistamiseen. Turvallisuusasiantuntijoiksi esittäytyvä standardiasiantuntija saattaa kuitenkin vakuuttaa, että väline on riittävän turvallinen vaikka siinä olisi sattunut useita läheltä-piti tilanteita ja jopa vahinkoja. Missä vika?

Niin viekoitteleva kuin ajatus täydellisestä turvastandardista onkin, sellaista ei ole. On täysin mahdollista suunnitella välineitä ja alueita, jotka täyttävät kaikki vaatimukset, mutta jotka ovat silti ilmeisen vaarallisia.

Kuinka paljon inhimillistä kärsimystä aiheutuu siitä, että yksi pieni lapsi saa aivovamman? Kuinka paljon verotuloja menetetään, kun teini-ikäinen halvaantuu? Riittävä turvallisuus ei todellakaan ole vain hallinnoijan juridinen selkäsuoja!

3) Riskinarviointi säästää kunnan rahaa

Kiiltokuvamaailmassa kaikki puutteet korjataan sitä mukaa kun niitä ilmenee. Todellisuudessa kaikilla on budjetit ja koko ajan kuluja enemmän kuin varoja.

Riskinarviointi mahdollistaa sellaisten standardinvastaisuuksien korjaamatta jättämisen, joiden riskitaso on hyväksyttävä. Mitä tämä tarkoittaa?

Termi ”turvallinen” on määritelmän mukaan tila, jossa havaitut riskit ovat hyväksyttävän suuruisia. Jokin standardinvastaisuus voi olla tosiasia, mutta sen merkitys turvallisuuteen vähäinen. Standardinvastaisuus voi olla merkitykseltään niin vähäinen, että sitä ei tarvitse korjata.

Vaaditaan kuitenkin, että henkilö, jolla on pätevyys ja juridinen lupa tehdä riskinarviointia, arvioi puutteet ja kirjaa että riski on hyväksyttävän suuruinen.

Liity edelläkävijöihin valtavirtaan Safe to Play koulutuksissa. Ehkä koko maailman paras tarkastajakoulutus!

Koulutukset | Koulutuskalenteri | Kauppa

Ovatko standardit tiensä päässä?

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuus on viimeiset 20 vuotta määritetty standardeilla: standardin mukainen on turvallinen ja standardin vastainen ei.

Ikävä kyllä tämä ajattelu on kaukana hyvästä sillä

  • standardit eivät kata kaikkea.
  • vaatimusten mukainen voi olla vaarallinen.
  • jonkin vaatimuksen täyttämätön voi olla turvallinen.

Miksi näin?

Standardin merkitys

Standardien yksi perustavoite on tuotevarianttien minimoiminen. Monesti tämä on hyvä asia; esimerkiksi on hyvä, että kaikissa puhelimissa on samalainen laturiliitin ja laskettelusuksissa on yhdenmukaistetut siteet.

Leikki- ja liikunta-alueiden tulisi kuitenkin stimuloida liikkumaan ja tätä tukisi maksimaalinen määrä tuotevariantteja. Vaikka välinevalmistajat tekevät parhaansa tuotevarianttien lisäämiseksi, standardit rajoittavat merkittävästi luovuutta.

Turvastandardin ja luovuuden ristiriita

Leikki- ja liikunta-alueiden poikkeuksellisuuden verrattuna kaikkiin muihin ympäristöihin, palveluihin ja tuotteisiin voi huomata vertaamalla niitä työpaikkoihin, liikenteeseen ja koneisiin. Otetaan esimerkki koneista.

On hyvä, että koneissa turvalaitteet näyttävät samanlaisilta. Esimerkiksi, käyttäjä tunnistaa helposti katkaisusirkkelin teräsuojan ja liipaisimen lukituksen. Vaikuttaa siltä, että turvallisuusvaatimukset eivät juurikaan estä kehittämästä parempia koneita.

Leikki- ja liikuntavälineissä sen sijaan olisi hyvä voida ratkaista turvallisuuskysymykset luovilla tavoilla. Esimerkiksi putoamiselta suojaamiseen on tietyt keinot: umpikaiteet, kaideputket ja käsiotteet. Näiden käyttö on tarkasti määritetty. Useissa tilanteissa vaatimukset ovat sopivia, mutta eivät aina:

  • Umpikaiteen vaatimukset ovat tarpeettoman tiukkoja esimerkiksi silloin, kun ne kieltävät kiipeiltävyyden. Puutteita metsästävä tarkastaja voi halutessaan tulkita kielletyiksi lähes kaikenlaiset aukot ja pinnanmuodot.
  • Toisaalta putoamiselta suojaamisen vaatimukset eivät koske lainkaan kiipeilyvälineitä tai pieniä tasoja. Kun standardi ei myöskään tunnista jäisiä talviolosuhteita, olisi helppoa tehdä vaatimukset täyttävä mutta vaarallinen kiipeilyväline.

Riskinarvioinnin merkitys

Tällä hetkellä riskinarvioinnin merkitys korostuu standardisoinnissa.

  • Leikkivälinestandardin EN 1176 pari vuotta sitten päivitetyssä versiossa on yli 20 kertaa sana riski ja 4 kertaa nimenomainen viittaus riskinarvioinnin tekoon.
  • Liikuntavälineiden yleiset turvallisuusvaatimukset sisältävän standardin EN 913 seuraavaan versioon ollaan kirjoittamassa kokonaista liitettä riskinarvioinnista.
  • Käynnissä on maailmanlaajuinen ISO työryhmä, joka kirjoittaa standardia hyödyn ja riskin arvioinnista vapaa-ajanalueilla.
  • Vuonna 2017 julkaistu yleiseurooppalainen tarkastajienpätevyysmääritys TR 17207 asettaa riskinarviointitaidon yhdeksi tarkastajien pätevyysvaatimukseksi ja nyt tätä raporttia ollaan päivittämässä maailmanlaajuiseksi ISO tekniseksi spesifikaatioksi.

Tämä suuntaus ei ole poliittinen päätös, vaan asiantuntijoiden tahtotila. Ne ihmiset, jotka hoitavat leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuutta päätyönään, ovat ymmärtäneet, että riskinarviointi on ratkaisu jotakuinkin kaikkiin ongelmiin mitä alalla kohdataan:

  • Turvallisten välineiden väittäminen vaarallisiksi.
  • Vaarallisten välineiden väittäminen turvallisiksi.
  • Sekä välinevalmistajien että aluesuunnittelijoiden itseään toistavat ratkaisut.
  • Siviilikanteet nimellisten puutteiden perusteella (niissä maissa missä lainsäädäntö tukee tätä riiston muotoa).

Standardit eivät kuitenkaan ole kuolemassa. Päinvastoin!

  • Ennen sanottiin: ”Väline täyttää standardin EN xxx vaatimukset ja on siksi turvallinen.”
  • Yhä useammin nykyään sanotaan: ”Väline on turvallinen ja riskinarvioinnin perustana on käytetty standardia EN xxx.”

Tämä suuntaus standardien ja riskinarvioinnin yhteiseloon on vain ja ainoastaan hyvä asia!

Vapaa-ajan alueiden riskinarvioinnin hyödyt

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Riskien hallinnassa on kaksi vaihtoehtoa: 90-luvulta asti käytetty standardinmukaisuuden vaatiminen tai riskinarviointi. Mitä eroa näillä on? Ehkä helpoiten asian ymmärtää kun katsotaan kahta paikkaa, missä riskinarviointia ei tehdä.

Rakennustyömaat

Kun työtyrvallisuuteen on annettu vaatimus, siitä pidetään kiinni sanoipa “oma järki” mitä tahnasa. Esimerkiksi jos sääntönä on, että työmaalla pidetään suojalaseja ja kypärää, niin ne pitää olla kaikissa olosuhteissa ja kaiken aikaa. Vaatimus itesessään tulee riskinarvioinnin kautta, mutta tilannekohtaisella riskinarvioinnilla ei voi perustella säännöstä poikkeamista.

Jos riskinarviointi sallittaisiin, tilanteessa jossa riski on pieni, vaatimuksesta ei tarvitsisi pitää kiinni. Tämä voisi tuoda joustavuutta työskentelyyn ja säästää kuluissa. Rakennustyömailla työturvallisuussäännöistä ei kuitenkaan saa poiketa missään olosuhteessa.

Liikenne

Nopeusrajoitus on ehdoton, eikä ylinopeutta sallita milloinkaan, olipa ajo-olosuhteet tai kuskin tilanne mikä tahansa. Vaikka on olemassa käsite “tilanne nopeus” niin sitä ei liikennemerkein ilmoiteta ja sen noudattaminen jää kunkin kuskin omaan harkintaan.

Jos riskinarviointi sallittaisiin, tilanteessa jossa riski on pieni (mm. hiljainen tie, hyvä näkyvyys, tie ja hyvä auto sekä terve ja virkeä kuski) voitaisiin sallia suuremmat ajonopeudet. Toisaalta tilanteissa jossa riski on suuri vaadittaisiin hitaampaa ajonopeutta. Tämä parantaisi turvallisuutta ja lisäisi liikenteen tehokkuutta. Nopeusrajoituksen ylittämistä ei kuitenkaan sallita missään olosuhteessa eikä täyttä sallittua nopeutta ajamisesta sakoteta kunhan ei kolaroi.

Entä vapaa-ajan alueet?

Kun leikki- ja liikunta-alueilla tehdään riskinarviointia, saavutetaan kaksi hyötyä:

1) Mahdollisuus hyväksyä standardinvastaisuus silloin kun se ei aiheuta käyttäjille vaaraa. Tämä antaa vapautta suunnitteluun, joustavuutta rakentamiseen ja säästöjä huoltoon.

2) Käytettävyyden parantaminen silloin kun riski on tavallista suurempi; mm. kun käyttäjiä on paljon tai he ovat hyvin nuoria tai vahinkojen sietokyky on muuten tavallista alhaisempi (esim. päiväkodit). Tämä ymmärrettävästi vahentää vahinkoja.

Lähes kaikkien maailman maiden Suomen kuluttajaturvallisuuslakia vastaava lainsäädäntö mahdollistaa riskinarvioinnin mikä hyödyttää kaikkia. Mutta riskinarviointia saa tehdä vain jos sen osaa! Väärin tehty riskinarviointi vaarantaa käyttäjät ja saattaa riskinarvioinnin tekijän vastuuseen.

Safe to Play on Suomen ainoa ja koko maailmassa yksi harvoista kouluttajista, jonka tarkastajakoulutus sisltää sekä systemaattisen, että intuitiivisen riskinarvioinnin. Ansaittu sertifikaatti on todiste oppimisesta ja jatkuvasta pätevyydestä.

 

Tarkastaja vs. “Tarkastaja”

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Kun Eurooppalainen tarkastajien pätevyysmääritys TR 17207 julkaistiin, se ei saanut suurtakaan huomiota; siitäkään huolimatta, että Suomessa on satoja, joita määritys koskee.

Peruskoulutus

Peruskoulutus (Safe to Play -koulutuksen päivät #1-#4 ja VYL: Leikkipaikkojen turvallisuuden peruskoulutus) keskittyy vaatimuksenmukaisuuteen. Koulutuksessa opitaan tulkitsemaan onko jokin piirre vaatimuksen mukainen vai ei.

Suomessa perinteisesti tarkastajat ovat käyneet vain peruskoulutuksen ja ajatelleet olevansa päteviä työhön. TR 17207:n julkaisun jälkeen tämä ei välttämättä enää ole asianlaita.

Tarkastajakoulutus

Tarkastajakoulutus (Safe to Play -koulutuksen päivät #5 – #7) keskittyy riskinarviointiin. Tarkastaja, havaittuaan puutteen, arvioi sen riskitason.

Suomen lakihan ei vaadi standardinmukaisuutta vaan riittävän turvallisuuden. Näin ollen voidaan jättää korjaamatta standardinvastaisuus jos siihen liittyvä riski on hyväksyttävän suuruinen. Toisaalta laki vaatii, että merkittävät riskit on huomioitava vaikka niihin ei liittyisi mitään standardinvastaisuutta.

Miksi käydä tarkastajakoulutus?

Safe to Play:n tarkastajakoulutus ja siitä saatava Inspect ★☆ sertifikaatti antavat juridisen oikeuden tehdä riskinarviointia; eli käytännössä päättää tapauskohtaisesti pitääkö jokin puute korjata vai ei.

Jo yksi “turha” korjaustoimenpide, vaikkapa turva-alustan uusiminen, voi maksaa enemmän kuin koko tarkastajakoulutuksen hinta.

Sertifiointiin kuuluva päivityskoulutus varmistaa, että henkilön pätevyys on ajan tasalla vuodesta toiseen. Näin vaivalla hankittu pätevyys ei vanhene ja mikä tarkeintä, työssä tehtävät päätökset perustuvat ajantasaiseen tietoon.

Koulutuskalenteri

Riipuntasilta

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Riipuntasilta on täysin eri asia kuin riippusilta. Riipuntasilta on sarja otteita, joita myöten kuljetaan riippuen yleensä tasolta toiselle.

Standardissa EN 1176-1 ei ole riipuntasilloille täsmällisiä mitoitusvaatimuksia. Riipuntasillat ovat kuitenkin yksi vaarallisimmista leikkielementeistä, joten niiden mitoitukseen on syytä kiinnittää huomiota. Onneksi USA:ssa käytettävässä leikkivälinestandardissa ASTM 1487 on mitoitusohjeet riipuntasilloille. Huomiota on kiinnitettävä mm.

  • ensimmäisen otteen etäisyyteen tason reunasta, jotta siitä mahdollisesti putoava putoaa maahan, eikä tason reunan päälle.
  • otteiden korkeuteen, jotta siltaa voisi käyttää ilman, että jalat osuvat maahan, mutta ilman, että putoaisi tarpeettoman korkealta (EN 1176 periaatteessa sallii otteet 400 cm korkeudessa mutta ASTM 1487 sallii vain 220 cm).
  • otteiden etäisyyteen toisistaan, jotta niiden väliin ei juutu, mutta jotta siltaa on suhteellisen helppo käyttää.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 4.2.7. Riipuntasilta.

Pakotettu liike

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Jotkin leikkivälineet saattavat käyttäjän liikkeeseen, jota ei voi juuri hallita eikä helposti pysäyttää. Tällaista liikettä kutsutaan pakotetuksi. Pakotetussa liikkeessä ollessaan käyttäjän ympärillä katsotaan olevan vapaa tila, mikä tulee olla vapaa kaikista esteistä eikä se yleensä saa ristetä toisen vapaan tilan kanssa.

Vaikka pakotettu liike on standardin mukaan mustavalkoisesti joko pakotettua tai ei, riskinarvioinnillisesti sillä, kuinka pakotettua liike on, on suuri merkitys.

Standardi sallii vapaiden tilojen risteämisen esimerkiksi keinurungossa, jossa on kaksi keinua vierekkäin samassa tolppavälissä.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 4.1.5. Pakotettu liike.

Kun standardi muuttuu, pitääkö välineet muuttaa?

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Kuluttajaturvallisuuslaki sanoo, että välineen turvallisuuden arvioinnissa käytetään voimassa olevaa standardia. Tuntien standardisoinnin rytmin, väline ehtii nähdä elinkaarensa aikana ehkä 3 standardiversiota. Pitäisikö väline joka kerta muuttaa? Se tuntuisi turhalta ja kalliilta.

Vertailukohta löytynee autoista. 30-40 vuotta sitten autoissa ei ollut turvavyöpakkoa eikä monissa autoissa ollut turvavöitäkään. Turvavyöpakko tuli ensin etupenkeille, mutta se koski vain niitä (uusia) autoja, joissa oli turvavyöt. Myöhemmin kun vaatimus laajennettiin takapenkeille, sekin koski vain niitä (uusia) autoja, joissa oli turvavyöt myös takana. Jostakusta se, että eri aikoina käyttöönotetuille autoille on eri vaatimukset, saattoi tuntua väärältä. Mutta ajan saatossa autokanta uusiutui ja nykyään kaikissa autoissa on turvavyöt sekä edessä että takana.

Leikki ja liikuntavälineissä tilanne on samankaltainen. Välinettä koskee ne vaatimukset, jotka olivat voimassa asennushetkellä. Myöhemmin voimaan tulevista vaatimuksista pitää täyttää vain ne, jotka ovat turvallisuuden kannalta merkittäviä. Mitä tällaisia voisi olla? Otetaan pari esimerkkiä.

  • Vuonna 2008 tuli uusi vaatimus keinumisvälineiden käsi- ja jalkatuille; tapin pään halkaisijan tulee olla vähintään 44 mm jotta se ei vaurioittaisi silmää. Pitikö kaikki tapit siis vaihtaa? Riskinarvioinnillisesti ajatellen osa pitää, osaa ei. Esimerkiksi lähellä maan rajaa olevien jalkatappien vaihtaminen tuntuisi tarpeettomalta samoin kuin sellaisten käsikahvojen, joissa liike on vain poikittaista tappiin nähden. Mutta esimerkiksi käsikahva edellä pyörivissä keinumisvälineissä riski on selvästi suurempi.
  • Vuonna 2008 liukumäen turva-alue liu’un sivulla leveni 100 cm:stä 150 cm:iin. Tuskin missään tilanteessa olisi tarpeen siirtää välinettä jos liukumäen sivulla ei ole tuota 150 cm:n tilaa.

Mutta kuka päättää mitkä vaatimukset ovat riskinarvioinnillisesti merkittäviä? Jos minulta kysytään, niin suosituksen tekee tapauskohtaisesti vuositarkastuksen tekevä, riskinarvioinnin hallitseva tarkastaja. Päätöksen muutoksesta tekee aina alueen omistaja.