Viisi puolueettomuuden haastetta

Puolueettomuus on keskeinen periaate monilla aloilla, mutta erityisesti sertifioinnissa. Sen varmistaminen, että päätökset tehdään objektiivisesti ja ilman ulkopuolisia vaikutuksia, on elintärkeää, jotta yleinen luottamus sertifiointiin säilyisi.

Tässä artikkelissa käsitellään viittä merkittävää uhkaa puolueettomuudelle.

1) Itsekkyys

Itsekkyyden uhka on sitä, että organisaatio toimii vain omien etujensa mukaisesti maksimoidakseen oman hyötynsä. Esimerkiksi sertifioija voisi suosia tiettyjä henkilöitä, koska se hyödyttää heitä taloudellisesti tai parantaa heidän asemaansa. Tällainen johtaa vääristyneisiin arviointeihin ja sertifiointipäätöksiin, jotka eivät perustu objektiivisiin kriteereihin.

2) Mielipide

Mielipiteen uhka tarkoittaa sitä, että henkilökohtaiset ennakkoluulot ja mieltymykset syrjäyttävät objektiiviset todisteet sertifiointipäätöksen tekemisessä. Tällöin sertifiointi perustuu mielipiteeseen eikä faktoihin. Lopputuloksena sertifiointitulokset ovat vääristyneitä ja epäoikeudenmukaisia.

3) Kaveruus

Kaveruuden uhka syntyy, kun sertifioijalla on läheiset suhteet sertifioitavaan. Tämä väistämättä vaikuttaa kykyyn tehdä objektiivinen arviointi. Siksi arvioinnin tulee olla mahdollisimman epäsubjektiivinen. Liiallinen luottamus ja hakijan suosiminen on uhka puolueettomuudelle.

4) Pelottelu

Pelottelun uhka syntyy, kun sertifioija ei pysty toimimaan objektiivisesti  koska pelkää hakijaa, hakijaorganisaatiota tai muuta sertifioinnin tuloksesta kiinnostunutta osapuolta. Pelko voi johtua uhkailusta, painostuksesta tai mahdollisista seurauksista, jos tietty päätös tehdään.

5) Raha

Taloudellinen uhka liittyy siihen luonnolliseen tosiasiaan, että sertifiointielimen tulot muodostuvat sertifiointimaksuista. Jos sertifioija on taloudellisesti liian riippuvainen esimerkiksi tietyn yrityksen maksuista, se voi estää sertifioijaa tekemästä puolueetonta arviointia kyseisten yritysten henkilöstöstä.

Puolueettomuuden ylläpitäminen edellyttää jatkuvaa valppautta muun muassa näiden uhkien tunnistamiseksi ja hallitsemiseksi. S2P sertifioinnin johtoryhmä on siksi kehittänyt käytäntöjä, joilla minimoidaan puolueettomuuden uhkat ja se itse noudattaa tiukkoja eettisiä ohjeita.

“Eihän sertifiointi ole pakollinen!”

Tätä lausahdusta on kuultu aina toisinaan ja sen alkuperää voi vain arvailla. Väite itsessään on totta. Mutta rivien välissä esitetty ajatus, että sertifiointia ei kannata hankkia, ei voisi olla kauempana totuudesta!

Erilaiset sertifikaatit ja pätevyydet ovat olennainen osa henkilön ammatillista kehitystä ja yritysten kilpailukykyä. Ne eivät ainoastaan todista osaamistasoa, vaan myös avaavat ovia uusiin mahdollisuuksiin ja markkinoihin. S2P-sertifioinnin kautta ammattilaiset voivat esittää pätevyytensä sekä kotimaassa että kansainvälisesti, 49 eri valtiossa mukaan lukien koko Eurooppa.

Kolme merkittävää syytä hankkia S2P sertifiointi

Lue S2P-sertifioinnin keskeisistä eduista ja niiden merkityksestä kaikille osapuolille – sertifioidulle henkilölle, heidän työnantajalleen sekä turvallisuuspalvelun tilaajalle.

1) Todiste pätevyydestä

S2P-sertifioinnin merkittävin etu on sen tarjoama todiste pätevyydestä. Kun ammattilainen voi esittää kansainvälisesti tunnustetun sertifikaatin, se helpottaa uusille markkinoille pääsyä ja uusien asiakassuhteiden luomista.

Erityisesti silloin, kun tilaaja ei tunne sertifioitua henkilöä entuudestaan, sertifikaatti toimii luotettavana viestinä ammattitaidosta.

Lisäksi sertifikaatti mahdollistaa positiivisen riskinarvioinnin, mikä on erityisen tärkeää turvallisuuspalveluita tarjottaessa.

2) Pätevyyden ylläpito ja edut

Ammattitaidon ylläpito on yhtä tärkeää kuin sen hankkiminen!

S2P-sertifiointijärjestelmä tukee jatkuvaa oppimista ja kehitystä tarjoamalla täydennyskoulutuksia, jotka varmistavat sertifioitujen henkilöiden pysyvän ajan tasalla alansa uusimmista standardeista ja käytännöistä. Alennus S2P sertifioiduille jopa -100 %!

Lisäksi Encyclopedia- ja Inspector-sovellukset tarjoavat arvokkaita resursseja ja työkaluja, jotka auttavat ammattilaisia päivittäisessä työssään ja haasteiden ratkaisemisessa. Näiden vuosilisenssien yhteisarvo 142 € sisältyy S2P sertifioinnin vuosimaksuun, joka on vuonna 2024 vain 118 €!

Tarvittaessa sertifioitujen henkilöiden on mahdollista saada edullisesti apua ja neuvontaa, ja he pääsevät hyödyntämään uutuuksia etuhintaan. Hinta S2P sertifioiduille vain 20 € / 15 min!

3) Kaikki osapuolet hyötyvät

S2P-sertifioinnin hyödyt eivät rajoitu vain sertifioituun henkilöön. Myös työnantajat hyötyvät, sillä sertifioitu henkilöstö lisää yrityksen uskottavuutta ja kilpailukykyä.

Turvallisuuspalveluiden tilaajat kuten kunnat ja kaupungit puolestaan voivat luottaa siihen, että heille tarjotut palvelut ovat korkealaatuisia ja että työn tekijät ovat päteviä ja ammattitaitoisia.

S2P sertifioinnin tarjoamat edut ovat moninaiset ja ulottuvat laajalle ammatillisessa kentässä. Se ei ainoastaan vahvista yksittäisen ammattilaisen asemaa ja pätevyyttä, vaan myös tukee laajasti Suomen viheralaa ja sen kehitystä kohti entistä laadukkaampia ulkoilualueita.

Tutustu sertifiointi- ja koulutuspaketteihin

Maksuton tilauspalvelu vain S2P sertifioituja työllistäville yrityksille

Ulkokuntolaitteiden turvallisuuteen uusi suunta

Kun ensimmäiset ulkokuntolaitteet tulivat markkinoille noin 10 vuotta sitten, niiden turvallisuus perustui joko peliareena- tai leikkivälinestandardiin. Molemmat olivat yhtä huonoja, sillä niissä ei ole vaatimuksia mekanismeille.

Saksalaiset ehtivät ensimmäisenä julkaisemaan oman kansallisen standardin DIN 79000, joka pian pakotettiin EN standardiksi numero 16630. Osa tuon standardin vaatimuksista oli/on ihan hyviä, mutta yksi on typeryydessään ylitse muiden: Se kieltää kategorisesti selkäliikkeet.

Kielto perustuu yhteen tutkimukseen, joka esittää millaista painetta selkärankaan kohdistuu nostoliikkeen aikana. Tutkimus ei ota lainkaan kantaa vammautumisen todennäköisyyteen, ihmisen kykyyn arvioida omaa kuntoaan tai selkäharjoittelun hyötyihin.

Aika muutokselle

Nyt on aloitettu standardin EN 16630 päivitys, jossa on Suomesta todella vahva osallistuminen. Työryhmän vetäjänä on Safe to Playstä Esa Junttila, sihteerinä YTL:stä Suvi Pasanen ja jäseninä on kotimaisia välinevalmistajia.

Ensimmäinen ja tärkein tavoite on sallia selkäharjoitteet.

Yksi ehdotus on ulkokuntoalueiden kategoriointi, joka määrittää alueen riskitason mukaisesti mm. että käyttäjiä

  • tiedotetaan riskeistä.
  • opastetaan oikeaan tekniikkaan.
  • suojataan riittävällä erotuksella esim. lasten leikkialueisiin.

Tällasiessa kategorioinnissa olisi mm. se etu, että välinevalmistajat voivat vapaammin tehdä sellaisia ulkokuntolaitteita, joissa voi oikeasti treenata!

Samalla suurempi vastuu kohdistuu alueiden suunnittelijoihin. Alueen suunnittelijahan suunnittelee kokonaisuuden, joka Suomen lainsäädännön mukaan on palvelu, jonka kokonaisturvallisuudesta vastaa alueen omistaja.

Samalla tavalla kuin jo nyt päiväkodin pihan suunnittelija ei sijoittaisi sinne verttiramppia tai bouldering seinää, tulevaisuudessa liikunta-alueen suunnittelijan pitää tietää alueen hyväksyttävä riskitaso ja valita ulkokuntolaitteet sen mukaan.

Safe to Play on ulkoalueiden turvallisuuden edelläkävijä. Vuodesta 2009 lähtien olemme kirjoittaneet alan perustietoteokset. Jo 2015 kehitimme tarkastajien koulutuksen, jonka on tähän mennessä käynyt noin 300 henkilöä noin 10 maasta. S2P sertifiointi on virallisesti hyväksytty Suomen lisäksi 48 muussa valtiossa ja se sisältää maailman ensimmäisenä juridisesti hyväksytyn riskinarvioinnin. Ekosysteemin täydensi viime vuonna julkaistu Inspector + Management niminen ulkoalueiden tarkastus, huolto ja hallinnointiohjelmisto.

Järkeä turvallisuuteen

Safe to Play perustettiin 2015. Siihen mennessä Suomessa oli koulutettu vuosia pelkästään sitä ajatusta, että standardin mukainen on turvallista ja standardin vastainen vaarallista. Näin jälkikäteen on helppo nähdä, miksi Safe to Playn uusi riskinarviointia korostava filosofia kohtasi hieman muutosvastarintaa. Tarkastajaluokka toisensa jälkeen kuitenkin oppi riskinarvioinnin ja nykyään vain harva kunta hyväksyy alueensa tarkastukset ilman riskinarviointia.

Hieman samaan tapaan ajatus siitä, että ulkokuntolaitteet saisivat tarjota kunnon vastuksen, ei nauti Euroopassa kovin laajaa hyväksyntää. Olemme kuitenkin varmoja siitä, että tulevaisuudessa ulkokuntoalueet tulevat tarjoamaan parempia lihasten harjoittelumahdollisuuksia.


Vain muutos on pysyvää

Ulkoalueiden turvallisuus on dynaaminen, joskus suorastaan turbulenttinen ala. Kuinka niin?

1) Standardit päivittyvät keskimäärin 8 vuoden välein. S2P sertifioinnin soveltamisalaan kuuluvia standardeja päivitetään siis keskimäärin kaksi vuodessa! Seuraava päivitys on tämän kirjoittamisaikaan julkaistava suljettujen leikkivälineiden, eli EN 1176-10 revisio. Nurkan takana omia revisioitaan odottavat peliareenastandardi EN 15312 ja liikuntavälineiden yleisten turvallisuusvaatimusten standardi EN 913.

2) Uusia tulkintoja julkaistaan, kun eri puolilla Eurooppaa standardeja käyttää tahoja, joista vähintään toinen on joustamaton. Tulkinta voi olla virallinen, jolloin se edustaa koko Euroopan näkemystä. Tai tulkinta voi olla yksityinen, ehkä yhden asiantuntijan, yhden välinevalmistajan tai vaikkapa yhden sertifioijan näkemys asiasta.

3) Juridiikka astuu peliin silloin tällöin, kun joku yksityinen henkilö kokee olevansa oikeutettu vahingonkorvaukseen. Tai ehkä vakuutusyhtiö päättää käyttää regressio-oikeuttaan ja vaatii alueen omistajalta korvausta heidän vastuullaan olleessa palvelussa sattuneesta vahingosta. Tälläkin hetkellä jotkut uskovat, että hiekoituksesta vastuussa olevan pitää aina korvata liukastuminen.

4) Käytänteet muuttuvat, kun se, mikä 20 vuotta sitten oli uusinta uutta, väistyy uusien ja tehokkaampien työkalujen tieltä. Esimerkiksi, paperille kirjoitetut tai Word dokumentille kasatut tarkastusraportit ovat enää vain alati harvenevan joukon käytössä.

5) Turvallisuusfilosofiat muuttuvat myös, vaikkakin hitaasti. Ensimmäisten jo 15 vuotta sitten käyttöönottamat riskinarviointimenetelmät saavat asteittain lisää tunnustusta. Ensimerkiksi standardissa EN 913 tulee olemaan uusi liite riskinarvioinnista. Ja siitä eurooppalaisesta teknisestä raportista, jonka mukaan tarkastajan tulee osata riskinarviointia, ollaan julkaisemassa maailmanlaajuisesti käytettävä tekninen spesifikaatio ISO 24665.

Kunnan, kaupungin, huoltoliikkeen, tms. turvallisuusvastaavalla on selvästikin kova työ pysyä ajan tasalla! S2P sertifiointi auttaa myös, sillä Safe to Play Encyclopedia kuuluu vuoden 2023 alusta lähtien kaikkiin vuosimaksullisiin sertifiointeihin ja Safe to Playn tarjoamat, S2P sertifioiduille ilmaiset täydennyskoulutukset tekevät merkittävimmistä muutoksista helposti ymmärrettäviä.

Olipa työnantajasi yksityinen tai julkinen ja tehtäväsi suuri tai pieni liittyen julkisten vapaa-ajanalueiden turvallisuuteen, olet tervetullut osaksi alati kasvavaa Safe to Play asiantuntijoiden joukkoa!

Kolme syytä siirtyä riskinarviointiperusteiseen turvallisuuden hallintaan

Kun liki 10 vuotta sitten luotiin perusta nykyiselle riskinarviointiperstaeiselle leikki- ja liikuntaapaikkojen tarkastajakoulutukselle, Suomessa riskinarviointi tunnettiin huonosti. Vallalla oli vahvana ajatus siitä, että “kun kaikki on standardin mukaista, niin muuta ei tarvita” – eikä saakaan olla.

Sittemmin tämä ajatus on osoittautunut vääräksi. Perusteita riskinarviointiin perustuvan turvallisuuden hallinnoinnin paremmuudesta on runsaasti. Tässä kolme, joiden pitäisi kiinnostaa erityisesti kuntia, jotka suunnitteluttavat ja ylläpitävät leikki- ja liikunta-alueita.

1) Riskinarviointi lisää alueiden käyttöä

Ihminen etsii uutta ja erilaista. Erityisesti lapsia viehättää asiat, joita he eivät ole vielä kokeneet. Ikävä kyllä 90-luvulta vallalla ollut standardien mukainen vapaa-ajanalueiden suunnittelu on vähentänyt alueiden yksilöllisyyttä.

Riskinarviointiin perustuva alue- ja välinesuunnittelu mahdollistaa ratkaisut, joita standardi ei välttämättä sallisi. Tämä on mahdollista koska riskinarviointi arvioi käyttötilannetta kokonaisuutena eikä detaljeina kuten standardit. Joiltain osin standardin vastaisen ratkaisun riittävä turvallisuus voidaan siis saavuttaa esimerkiksi kompensoimalla turvallisuus rakenteella, jota standardi ei tunnistaisi.

2) Riskinarviointi parantaa turvallisuutta

Maalaisjärki on joiltain osin ihan toimiva työkalu vaarojen tunnistamiseen. Turvallisuusasiantuntijoiksi esittäytyvä standardiasiantuntija saattaa kuitenkin vakuuttaa, että väline on riittävän turvallinen vaikka siinä olisi sattunut useita läheltä-piti tilanteita ja jopa vahinkoja. Missä vika?

Niin viekoitteleva kuin ajatus täydellisestä turvastandardista onkin, sellaista ei ole. On täysin mahdollista suunnitella välineitä ja alueita, jotka täyttävät kaikki vaatimukset, mutta jotka ovat silti ilmeisen vaarallisia.

Kuinka paljon inhimillistä kärsimystä aiheutuu siitä, että yksi pieni lapsi saa aivovamman? Kuinka paljon verotuloja menetetään, kun teini-ikäinen halvaantuu? Riittävä turvallisuus ei todellakaan ole vain hallinnoijan juridinen selkäsuoja!

3) Riskinarviointi säästää kunnan rahaa

Kiiltokuvamaailmassa kaikki puutteet korjataan sitä mukaa kun niitä ilmenee. Todellisuudessa kaikilla on budjetit ja koko ajan kuluja enemmän kuin varoja.

Riskinarviointi mahdollistaa sellaisten standardinvastaisuuksien korjaamatta jättämisen, joiden riskitaso on hyväksyttävä. Mitä tämä tarkoittaa?

Termi ”turvallinen” on määritelmän mukaan tila, jossa havaitut riskit ovat hyväksyttävän suuruisia. Jokin standardinvastaisuus voi olla tosiasia, mutta sen merkitys turvallisuuteen vähäinen. Standardinvastaisuus voi olla merkitykseltään niin vähäinen, että sitä ei tarvitse korjata.

Vaaditaan kuitenkin, että henkilö, jolla on pätevyys ja juridinen lupa tehdä riskinarviointia, arvioi puutteet ja kirjaa että riski on hyväksyttävän suuruinen.

Liity edelläkävijöihin valtavirtaan Safe to Play koulutuksissa. Ehkä koko maailman paras tarkastajakoulutus!

Koulutukset | Koulutuskalenteri | Kauppa

Uusi työpaikka eri alalla, mitä teen sertifioinnille?

Kohtuullisen tavallinen tilanne: Olet käynyt koulutuksen ja hankkinut sertifioinnin. Työnantaja maksaa sertifioinnin vuosimaksun kuten on tavallista. Mutta sitten vaihdat työpaikkaa ja uusi työnantaja ei näe sertifiointiasi tarpeellisena. Mitä teet?

Osallistu kuluvan vuoden päivityskoulutukseen normaalisti. Vaikka nyt tuntuisi, että vaihdat alaa pysyvästi, osallistu päivityskoulutukseen silti. Olet jo maksanut siitä ja jos myöhemmin aktivoit sertifiointisi, sinun ei tarvitse maksaa tuosta päivityskoulutuksesta erikseen.

Tämän jäleen sinulla on 2 vaihtoehtoa:

Vaihtoehto 1

Voit maksaa sertifioinnin vuosimaksun itse. Yksinkertaisesti poista profiilistasi työnantajan tiedot, jolloin sertifioinnin vuosimaksun lasku lähetetään vuodenvaihteessa sinulle henkilökohtaisesti.

Vaihtoehto 2

Laita sertifiointi katkolle.

Ilmoita ennen joulukuun alkua, että haluat laittaa sertifiointisi “On hold” statukseen. Tällöin vuosimaksusta ei lähetetä laskua ja sertifiointisi lakkaa; et voi ladata sertifikaattia mutta käyttäjätunnuksesi säilyy ja jos sinulla on sovelluksen lukuaikaa, se toimii edelleen.

Sertifioinnin uudelleenaktivoimiseen on “armon aikaa” seuraavan vuoden päivityskoulutuksiin asti. Jos päätät maksaa sertifioinnin vuosimaksun ja ehdit osallistua seuraavan vuoden päivityskoulutuksiin, sertifioinnin aktivoiminen on helppoa.


Yritämme olla sinuun yhteydessä seuraavan vuoden lopulla. Jos sertifiointia ei tuolloin aktivoida, se muuttuu statukseen “Inactive”. Käytännössä unohdamme sinut mutta tietosi säilyy rekisterissämme. Tämä mahdollistaa sertifioinnin jatkamisen vuosienkin päästä kun vain järjestämme sinulle tarvittavan (maksullisen) pävityskoulutuksen; sertifiointihan on vakuutus siitä, että henkilön tiedot ovat ajantasalla!

Jos ei ole erityistä syytä, älä pyydä profiilisi poistamista. Jos pyydät, S2P:llä ei ole mitään keinoa palauttaa koulutushistoriaasi. Niinpä sertifioinnin uudelleenaktivoimiseen tarvittavan riittävän koulutuksen näyttötaakka on sinulla. Voit tehdä sen esimerkiksi A4 muotoisella sertifikaatilla jos latasit sen ja talletit ennen sertifiointisi laittamista “On hold” statukseen.

Kysymyksiä Safe to Play -koulutuksista

Tämän syksyn aikana asiakkaat ovat kysyneet näitä:

Kuinka monesta paikasta Suomessa voi saada leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuustarkastajan pätevyyden?

  • Lyhyt vastaus: Yhdestä.
  • Suomessa vain Safe to Play tarjoaa tarkastajakoulutusta. Vuosina 2006 – 2007, eli juuri ennen ”vuoden 2008 suurta leikkipaikkastandardien uudistusta” Viherympäristöliitto koulutti pienen määrän leikkialueiden tarkastajia. Näiden pätevyys on sittemmin vanhentunut.
  • Tarkastajakoulutuksen kehittämisen haastavuudesta kertoo se, että koko maailmassa on vain muutama kouluttaja jotka tarjoavat sitä. Tänä vuonna (2018) tehdyn mittavan markkinatutkimuksen valossa näyttää itseasiassa siltä, että Safe to Playtä vastaavassa laajuudessa sitä ei tarjoa yksikään muu kouluttaja!

Ilman sertifiointia, kuinka pitkään tarkastajan pätevyys on voimassa?

  • Seuraavaan standardipäivitykseen asti mikä on yleensä noin vuoden.
  • Leikki- ja liikunta-alueiden standardeja on 17 ja näitä päivitetään tai tarkistetaan keskimäärin noin kaksi vuodessa.

Onko Safe to Playn perus (Project) koulutus kopio perinteisestä Viherympäristöliiton leikkipaikkojen peruskoulutuksesta?

  • Lyhyt vastaus: Ei.
  • Project koulutus sisältää vähemmän standarditeoriaa (vain 1,5 päivää) ja enemmän käytännön asiaa. Mm. seuraavat asiat kuuluvat vain Safe to Play -koulutukseen: Leikin ja riskin merkitys lapsen kehityksessä, Välineiden ja alueiden ikäluokitus, Leikki- ja liikunta-alueiden yhdistäminen, Huoltosuunnitelman teko, Riskien hallinta ja Turvallisuusasiakirjan laatiminen.
  • Lisäksi vain Safe to Play -koulutukseen kuuluu seuraavat: Aihealueeseen tutustutaan itseopiskelutehtävillä, koulutusaineisto on yli 300-sivuisessa oppikirjassa, Sertifiointi on puolueeton todistus tiedon omaksumisesta ja keino ylläpitää osaamistaan vuodesta toiseen.
  • Eroista huolimatta nämä kaksi koulutusta on hyväksytty riittävän samankaltaisiksi, jotta Viherympäristöliiton peruskoulutuksen käyneet voisivat täydentää osaamisensa tarkastajatasolle Safe to Playn 3-päiväisessä täydennyskoulutuksessa.

Tarkastaja vs. “Tarkastaja”

Kun Eurooppalainen tarkastajien pätevyysmääritys TR 17207 julkaistiin, se ei saanut suurtakaan huomiota; siitäkään huolimatta, että Suomessa on satoja, joita määritys koskee.

Peruskoulutus

Peruskoulutus (Safe to Play -koulutuksen päivät #1-#4 ja VYL: Leikkipaikkojen turvallisuuden peruskoulutus) keskittyy vaatimuksenmukaisuuteen. Koulutuksessa opitaan tulkitsemaan onko jokin piirre vaatimuksen mukainen vai ei.

Suomessa perinteisesti tarkastajat ovat käyneet vain peruskoulutuksen ja ajatelleet olevansa päteviä työhön. TR 17207:n julkaisun jälkeen tämä ei välttämättä enää ole asianlaita.

Tarkastajakoulutus

Tarkastajakoulutus (Safe to Play -koulutuksen päivät #5 – #7) keskittyy riskinarviointiin. Tarkastaja, havaittuaan puutteen, arvioi sen riskitason.

Suomen lakihan ei vaadi standardinmukaisuutta vaan riittävän turvallisuuden. Näin ollen voidaan jättää korjaamatta standardinvastaisuus jos siihen liittyvä riski on hyväksyttävän suuruinen. Toisaalta laki vaatii, että merkittävät riskit on huomioitava vaikka niihin ei liittyisi mitään standardinvastaisuutta.

Miksi käydä tarkastajakoulutus?

Safe to Play:n tarkastajakoulutus ja siitä saatava Inspect ★☆ sertifikaatti antavat juridisen oikeuden tehdä riskinarviointia; eli käytännössä päättää tapauskohtaisesti pitääkö jokin puute korjata vai ei.

Jo yksi “turha” korjaustoimenpide, vaikkapa turva-alustan uusiminen, voi maksaa enemmän kuin koko tarkastajakoulutuksen hinta.

Sertifiointiin kuuluva päivityskoulutus varmistaa, että henkilön pätevyys on ajan tasalla vuodesta toiseen. Näin vaivalla hankittu pätevyys ei vanhene ja mikä tarkeintä, työssä tehtävät päätökset perustuvat ajantasaiseen tietoon.

Koulutuskalenteri

Riikka Nousiainen

Helsinki, DES 01 0177

Olen Riikka Nousiainen, maisema-arkkitehti ja yksi neljästä Nomaji maisema-arkkitehdit Oy:n osakkaasta. Pidämme tärkeänä luonnon ja ihmisen vuorovaikutusta. Pyrimme suunnittelemaan paikoista kiinnostavia ja houkuttelevia luonnon tarjoamien mahdollisuuksia hyödyntäen.

Suunnittelutöiden mittakaava vaihtelee pihasuunnittelusta laajempien alueiden viheraluesuunnitelmiin. Leikki on vahvasti esillä suunnittelussa. Kuten kaiken suunnittelun myös leikin tulisi kummuta paikan lähtökohdista. Aina leikin ei tarvitse olla alleviivaavaa; jokin rakenne tai muoto voi inspiroida lapsia. Työn alla on parhaillaan jokimiljööseen soveltuva vesileikkipaikka, jonka suunnittelussa paikan tarinat heräävät henkiin. Pihasuunnitteluprojektissa taas ajatuksena on olemassa olevan tukimuurin elävöittäminen maalauksella, johon lapset pääsevät kiipeämään. Julkisen puiston suunnittelussa inspiroi tanssi ja siihen liittyvät elementit.

Nomaji maisema-arkkitehti Oy on maisema- ja kaupunkisuunnittelun alalla toimiva suunnittelutoimisto, joka on erikoistunut ekologisesti ja sosiaalisesti toimivien ratkaisujen kehittämiseen. Ratkomme monialaisia suunnittelukysymyksiä kunnianhimoisella otteella luovan prosessin kautta. Tavoitteenamme on kokonaisvaltainen kestävyys, joka lähtee ympäristöstä huolehtimisesta ja joka tuottaa yhteiskunnallista arvoa.

Kävin Safe to Play -koulutuksen Design laajuuden 2017.

Erkki Väisänen

Kiuruvesi, PRJ 01 0158

Toimin puistotyöntekijänä Kiuruveden kaupungilla. Teen leikkivälineiden tarkastukset leikkikentillä, kouluilla ja päiväkodeissa. Olen myös mukana välineiden pystytyksessä sekä katujen kunnossapidossa ym puistotöissä.

Pidän asioiden sanomisesta lyhyesti ja täsmällisesti. ; )

Safe to Play koulutuksen Project laajuuden kävin vuonna 2017.