Ulkokuntolaitteiden turvallisuuteen uusi suunta

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Kun ensimmäiset ulkokuntolaitteet tulivat markkinoille noin 10 vuotta sitten, niiden turvallisuus perustui joko peliareena- tai leikkivälinestandardiin. Molemmat olivat yhtä huonoja, sillä niissä ei ole vaatimuksia mekanismeille.

Saksalaiset ehtivät ensimmäisenä julkaisemaan oman kansallisen standardin DIN 79000, joka pian pakotettiin EN standardiksi numero 16630. Osa tuon standardin vaatimuksista oli/on ihan hyviä, mutta yksi on typeryydessään ylitse muiden: Se kieltää kategorisesti selkäliikkeet.

Kielto perustuu yhteen tutkimukseen, joka esittää millaista painetta selkärankaan kohdistuu nostoliikkeen aikana. Tutkimus ei ota lainkaan kantaa vammautumisen todennäköisyyteen, ihmisen kykyyn arvioida omaa kuntoaan tai selkäharjoittelun hyötyihin.

Aika muutokselle

Nyt on aloitettu standardin EN 16630 päivitys, jossa on Suomesta todella vahva osallistuminen. Työryhmän vetäjänä on Safe to Playstä Esa Junttila, sihteerinä YTL:stä Suvi Pasanen ja jäseninä on kotimaisia välinevalmistajia.

Ensimmäinen ja tärkein tavoite on sallia selkäharjoitteet.

Yksi ehdotus on ulkokuntoalueiden kategoriointi, joka määrittää alueen riskitason mukaisesti mm. että käyttäjiä

  • tiedotetaan riskeistä.
  • opastetaan oikeaan tekniikkaan.
  • suojataan riittävällä erotuksella esim. lasten leikkialueisiin.

Tällasiessa kategorioinnissa olisi mm. se etu, että välinevalmistajat voivat vapaammin tehdä sellaisia ulkokuntolaitteita, joissa voi oikeasti treenata!

Samalla suurempi vastuu kohdistuu alueiden suunnittelijoihin. Alueen suunnittelijahan suunnittelee kokonaisuuden, joka Suomen lainsäädännön mukaan on palvelu, jonka kokonaisturvallisuudesta vastaa alueen omistaja.

Samalla tavalla kuin jo nyt päiväkodin pihan suunnittelija ei sijoittaisi sinne verttiramppia tai bouldering seinää, tulevaisuudessa liikunta-alueen suunnittelijan pitää tietää alueen hyväksyttävä riskitaso ja valita ulkokuntolaitteet sen mukaan.

Safe to Play on ulkoalueiden turvallisuuden edelläkävijä. Vuodesta 2009 lähtien olemme kirjoittaneet alan perustietoteokset. Jo 2015 kehitimme tarkastajien koulutuksen, jonka on tähän mennessä käynyt noin 300 henkilöä noin 10 maasta. S2P sertifiointi on virallisesti hyväksytty Suomen lisäksi 48 muussa valtiossa ja se sisältää maailman ensimmäisenä juridisesti hyväksytyn riskinarvioinnin. Ekosysteemin täydensi viime vuonna julkaistu Inspector + Management niminen ulkoalueiden tarkastus, huolto ja hallinnointiohjelmisto.

Järkeä turvallisuuteen

Safe to Play perustettiin 2015. Siihen mennessä Suomessa oli koulutettu vuosia pelkästään sitä ajatusta, että standardin mukainen on turvallista ja standardin vastainen vaarallista. Näin jälkikäteen on helppo nähdä, miksi Safe to Playn uusi riskinarviointia korostava filosofia kohtasi hieman muutosvastarintaa. Tarkastajaluokka toisensa jälkeen kuitenkin oppi riskinarvioinnin ja nykyään vain harva kunta hyväksyy alueensa tarkastukset ilman riskinarviointia.

Hieman samaan tapaan ajatus siitä, että ulkokuntolaitteet saisivat tarjota kunnon vastuksen, ei nauti Euroopassa kovin laajaa hyväksyntää. Olemme kuitenkin varmoja siitä, että tulevaisuudessa ulkokuntoalueet tulevat tarjoamaan parempia lihasten harjoittelumahdollisuuksia.

Vain muutos on pysyvää

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Ulkoalueiden turvallisuus on dynaaminen, joskus suorastaan turbulenttinen ala. Kuinka niin?

1) Standardit päivittyvät keskimäärin 8 vuoden välein. S2P sertifioinnin soveltamisalaan kuuluvia standardeja päivitetään siis keskimäärin kaksi vuodessa! Seuraava päivitys on tämän kirjoittamisaikaan julkaistava suljettujen leikkivälineiden, eli EN 1176-10 revisio. Nurkan takana omia revisioitaan odottavat peliareenastandardi EN 15312 ja liikuntavälineiden yleisten turvallisuusvaatimusten standardi EN 913.

2) Uusia tulkintoja julkaistaan, kun eri puolilla Eurooppaa standardeja käyttää tahoja, joista vähintään toinen on joustamaton. Tulkinta voi olla virallinen, jolloin se edustaa koko Euroopan näkemystä. Tai tulkinta voi olla yksityinen, ehkä yhden asiantuntijan, yhden välinevalmistajan tai vaikkapa yhden sertifioijan näkemys asiasta.

3) Juridiikka astuu peliin silloin tällöin, kun joku yksityinen henkilö kokee olevansa oikeutettu vahingonkorvaukseen. Tai ehkä vakuutusyhtiö päättää käyttää regressio-oikeuttaan ja vaatii alueen omistajalta korvausta heidän vastuullaan olleessa palvelussa sattuneesta vahingosta. Tälläkin hetkellä jotkut uskovat, että hiekoituksesta vastuussa olevan pitää aina korvata liukastuminen.

4) Käytänteet muuttuvat, kun se, mikä 20 vuotta sitten oli uusinta uutta, väistyy uusien ja tehokkaampien työkalujen tieltä. Esimerkiksi, paperille kirjoitetut tai Word dokumentille kasatut tarkastusraportit ovat enää vain alati harvenevan joukon käytössä.

5) Turvallisuusfilosofiat muuttuvat myös, vaikkakin hitaasti. Ensimmäisten jo 15 vuotta sitten käyttöönottamat riskinarviointimenetelmät saavat asteittain lisää tunnustusta. Ensimerkiksi standardissa EN 913 tulee olemaan uusi liite riskinarvioinnista. Ja siitä eurooppalaisesta teknisestä raportista, jonka mukaan tarkastajan tulee osata riskinarviointia, ollaan julkaisemassa maailmanlaajuisesti käytettävä tekninen spesifikaatio ISO 24665.

Kunnan, kaupungin, huoltoliikkeen, tms. turvallisuusvastaavalla on selvästikin kova työ pysyä ajan tasalla! S2P sertifiointi auttaa myös, sillä Safe to Play Encyclopedia kuuluu vuoden 2023 alusta lähtien kaikkiin vuosimaksullisiin sertifiointeihin ja Safe to Playn tarjoamat, S2P sertifioiduille ilmaiset täydennyskoulutukset tekevät merkittävimmistä muutoksista helposti ymmärrettäviä.

Olipa työnantajasi yksityinen tai julkinen ja tehtäväsi suuri tai pieni liittyen julkisten vapaa-ajanalueiden turvallisuuteen, olet tervetullut osaksi alati kasvavaa Safe to Play asiantuntijoiden joukkoa!

Ovatko standardit tiensä päässä?

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuus on viimeiset 20 vuotta määritetty standardeilla: standardin mukainen on turvallinen ja standardin vastainen ei.

Ikävä kyllä tämä ajattelu on kaukana hyvästä sillä

  • standardit eivät kata kaikkea.
  • vaatimusten mukainen voi olla vaarallinen.
  • jonkin vaatimuksen täyttämätön voi olla turvallinen.

Miksi näin?

Standardin merkitys

Standardien yksi perustavoite on tuotevarianttien minimoiminen. Monesti tämä on hyvä asia; esimerkiksi on hyvä, että kaikissa puhelimissa on samalainen laturiliitin ja laskettelusuksissa on yhdenmukaistetut siteet.

Leikki- ja liikunta-alueiden tulisi kuitenkin stimuloida liikkumaan ja tätä tukisi maksimaalinen määrä tuotevariantteja. Vaikka välinevalmistajat tekevät parhaansa tuotevarianttien lisäämiseksi, standardit rajoittavat merkittävästi luovuutta.

Turvastandardin ja luovuuden ristiriita

Leikki- ja liikunta-alueiden poikkeuksellisuuden verrattuna kaikkiin muihin ympäristöihin, palveluihin ja tuotteisiin voi huomata vertaamalla niitä työpaikkoihin, liikenteeseen ja koneisiin. Otetaan esimerkki koneista.

On hyvä, että koneissa turvalaitteet näyttävät samanlaisilta. Esimerkiksi, käyttäjä tunnistaa helposti katkaisusirkkelin teräsuojan ja liipaisimen lukituksen. Vaikuttaa siltä, että turvallisuusvaatimukset eivät juurikaan estä kehittämästä parempia koneita.

Leikki- ja liikuntavälineissä sen sijaan olisi hyvä voida ratkaista turvallisuuskysymykset luovilla tavoilla. Esimerkiksi putoamiselta suojaamiseen on tietyt keinot: umpikaiteet, kaideputket ja käsiotteet. Näiden käyttö on tarkasti määritetty. Useissa tilanteissa vaatimukset ovat sopivia, mutta eivät aina:

  • Umpikaiteen vaatimukset ovat tarpeettoman tiukkoja esimerkiksi silloin, kun ne kieltävät kiipeiltävyyden. Puutteita metsästävä tarkastaja voi halutessaan tulkita kielletyiksi lähes kaikenlaiset aukot ja pinnanmuodot.
  • Toisaalta putoamiselta suojaamisen vaatimukset eivät koske lainkaan kiipeilyvälineitä tai pieniä tasoja. Kun standardi ei myöskään tunnista jäisiä talviolosuhteita, olisi helppoa tehdä vaatimukset täyttävä mutta vaarallinen kiipeilyväline.

Riskinarvioinnin merkitys

Tällä hetkellä riskinarvioinnin merkitys korostuu standardisoinnissa.

  • Leikkivälinestandardin EN 1176 pari vuotta sitten päivitetyssä versiossa on yli 20 kertaa sana riski ja 4 kertaa nimenomainen viittaus riskinarvioinnin tekoon.
  • Liikuntavälineiden yleiset turvallisuusvaatimukset sisältävän standardin EN 913 seuraavaan versioon ollaan kirjoittamassa kokonaista liitettä riskinarvioinnista.
  • Käynnissä on maailmanlaajuinen ISO työryhmä, joka kirjoittaa standardia hyödyn ja riskin arvioinnista vapaa-ajanalueilla.
  • Vuonna 2017 julkaistu yleiseurooppalainen tarkastajienpätevyysmääritys TR 17207 asettaa riskinarviointitaidon yhdeksi tarkastajien pätevyysvaatimukseksi ja nyt tätä raporttia ollaan päivittämässä maailmanlaajuiseksi ISO tekniseksi spesifikaatioksi.

Tämä suuntaus ei ole poliittinen päätös, vaan asiantuntijoiden tahtotila. Ne ihmiset, jotka hoitavat leikki- ja liikunta-alueiden turvallisuutta päätyönään, ovat ymmärtäneet, että riskinarviointi on ratkaisu jotakuinkin kaikkiin ongelmiin mitä alalla kohdataan:

  • Turvallisten välineiden väittäminen vaarallisiksi.
  • Vaarallisten välineiden väittäminen turvallisiksi.
  • Sekä välinevalmistajien että aluesuunnittelijoiden itseään toistavat ratkaisut.
  • Siviilikanteet nimellisten puutteiden perusteella (niissä maissa missä lainsäädäntö tukee tätä riiston muotoa).

Standardit eivät kuitenkaan ole kuolemassa. Päinvastoin!

  • Ennen sanottiin: ”Väline täyttää standardin EN xxx vaatimukset ja on siksi turvallinen.”
  • Yhä useammin nykyään sanotaan: ”Väline on turvallinen ja riskinarvioinnin perustana on käytetty standardia EN xxx.”

Tämä suuntaus standardien ja riskinarvioinnin yhteiseloon on vain ja ainoastaan hyvä asia!

Iskunvaimennuksen testauksen edut ja haasteet

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Leikki- ja liikunta-alueiden turva-alustoille on iskunvaimennusvaatimus, joka tunnetaan nimellä HIC testaus. Perinteisesti testauksia on tehty vähän ja palveluntarjoajia on harvassa. Nyt tilanne voi kuitenkin muuttua EN 1176-1 liitteen H julkaisun myötä. Vaikka testaus voidaan tehdä mille alustalle tahansa, useimmiten se tehdään kiinteille, paikalla valetuille alustoille.

Uusi liite esittää, että erityisesti paikalleen valettujen alustojen iskunvaimennus tulisi testata. Testin tekemisestä on hyvä mainita tarjouspyynnössä ja sen teettäminen on tilaajan oikeus ja etu. Tarjouspyynnössä voidaan ottaa myös kantaa pinnan visuaaliseen ilmeeseen liittyen värialueiden geometrioiden siisteyteen ja pinnan yhtenäisyyteen (kuivumisen jälkeen lisätty materiaali jättää ruman sauman pintaan).

Testaamisesta on selkeä hyöty, sillä se sekä varmistaa riittävän turvallisuustason että viestittää asennuksen tekijälle huolellisen työn ja riittävien kerrosvahvuuksien merkityksestä.

Eikö materiaalitoimittajan ohjeistama kerrosvahvuus ole riittävä tae? Ei, sillä lopulliseen laatuun vaikuttaa monet ulkona tehtävän asennuksen olosuhteet ja tekijän ammattitaito. Testauksen puolesta puhuu myös se, että toisin kuin useimmat olettaa, kiinteän turva-alustan ja erityisesti kimpoavan alustan riskitaso on irtonaista materiaalia korkeampi.

Aihetta on käsitelty laajasti Safe to Play -kirjan sivuilla 60 – 66 (tilaa).

 

 

 

 

Vaatimusten taustat

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

Mistä tulee se tieto, jota esitetään esimerkiksi Safe to Play -koulutuksissa?

Kuluttajaturvallisuuslaki esittää perusteet kuluttajapalveluiden turvallisuuden arvioinnille. Laki itsessään ei esitä teknisiä vaatimuksia, vaan se esittää, että yhtenä arvioinnin perusteena käytetään standardeja. Leikki- ja liikuntavälineille nämä ovat tärkein lähtökohta.

Europan komissio on julkaissut myös viranomaisten käyttöön riskinarviointimenetelmän. Tämä on linkki riskinarvioinnin ja lain välillä.

Kuluttajaviranomaisten tehtävä on valvoa, että kuluttajille tarjottavat tuotteet ja palvelut ovat riittävän turvallisia. Valvonta perustuu sekä pistokokeisiin että turvallisuudesta vastaavien toiminnan harjoittajien omavalvontajärjestelmien tarkastamiseen.

Euroopassa standardisointi on hyvin pitkälle ei-viranomaistahojen hallussa. Tämä on maailmanlaajuisesti erityistä, sillä monissa maissa valtio laatii standardit, joita valmistajien on noudatettava – eivät valmistajat itse! Standardeja myös tulkitaan eri tahoilla. Voi olla valtiollisia talkintaelimiä (viranomaiset ja järjestöt) tai kansainvälisiä tulkintaelimiä (esimerkiksi EN 1176 tulkintalautakunta).

Muun muassa nämä muodostavat sen kokonaisuuden, mikä luo perusteet leikki- ja liikuntavälineiden ja -alueiden turvallisuuden arvioinnille.

Tätä aihetta on tarkasteltu Safe to Play -kirjan luvussa 1.2. Vaatimusten taustat.

Muutos irtomateriaalien iskunvaimennustestaukseen

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

EN 1177 standardi määrittää testimenetelmän leikki- ja liikunta-alueiden turva-alustojen iskunvaimennukselle. Standardin suurin virhe tällä hetkellä on pudottaa testiluotain kolme kertaa samaan kohtaan ja ottaa testitulos viimeisestä pudotuksesta. Tällä on haettu pinnan kovettamista pahimman mahdolliseen tilanteeseen. Mutta käytännössä kovetusmenetelmä on ollut paljon, paljon epäsuotuisampi kuin mitä pahin mahdollinen tilanne oikeasti vaatisi. Miksi?

  • Kahden pudotuksen jälkeen maassa on täsmälleen luotaimen kaarevaa pintaa vastaava muoto, minkä ansiosta kolmannen iskun voima on merkittävästi suurempi. Eroa vastaa hieman sitä, kun lyö veteen avokämmenellä tai nyrkillä. Avokämmenen yhtäaikainen kohtaamispinta-ala on suurempi ja siksi isku tuntuu kovemmalta.
  • Kahden pudotuksen jälkeen ainetta on lentänyt sivuun jolloin kolmas pudotus testaa paljon todellista ohuempaa kerrospaksuutta. Hakkeella sivuun lentäneen hakkeen määrä voi vastata jopa 15 cm:iä.

Revisiointityö meneillään

EN 1177 standardia ollaan revisioimassa. Suurin syy on testilaitteistojen huima kehitys, mutta samalla on parannettu mm. ulkona tehtävien testien proseduuria sekä irtomateriaalia olevien alustojen testausta.

Allekirjoittanut on ollut EN 1177 standardista vastaavan työryhmän CEN TC 136 / SC 1 / WG 1 jäsen vuodesta 2006. Vuonna 2008 vähennettiin turvahiekan ja hakkeen kerrospaksuuksia 10 cm:llä, mihin muutokseen olin vaikuttamassa merkittävällä tavalla. Nyt on tulossa toinen, ehkä vieläkin merkittävämpi muutos.

Helmikuussa 2016 pidetyssä työryhmäkokouksessa päätettiin muuttaa irtomateriaalien laboratoriotestaus sellaiseksi, että materiaali tiivistetään tasaisalla levyllä ja luotain pudotetaan kerran. Ulkona tehtävä testaus puolestaan muutettiin siten, että luotain pudotetaan alustalle sellaisena kuin se on ilman tiivistystä. Nämä muutokset ovat todella merkittäviä. Nyt testitulokset kuvaavat hiekan todellista iskunvaimennuskykyä eikä kuvitteellista pahinta mahdollista tilannetta.

Muutoksen merkitys

Otetaan esimerkiksi 30 cm kerros turvasoraa. Tällä hetkellä tehtävällä testimenetelmällä korkeudesta 200 cm iskun kovuus on yleensä 1000 HIC (suurempi arvo = kovempi isku). Uudella testillä tehtynä korkeudesta 330 cm tehtynä iskun kovuus voi olla esimerkiksi HIC 426 kuten kuvasarja osoittaa.

Ero HIC 426:n ja HIC 1000:n välillä on merkittävä. Mikäli tuon voimakkuuden isku kohdistuisi päähän, todennäköisyys saada eritasojen aivovamma voi olla moninkertainen.

Sillä, että hiekkaa vaaditaan liikaa, on muutakin merkitystä kuin taloudellinen kulu. Väärä testimenetelmä on saanut suunnittelijat ajattelemaan, että valetut turva-alustat ovat iskunvaimennukseltaan yhtä hyviä kuin hiekka. Eiväthän ne ole. Kuka tahansa voi todeta asian itse kävelemällä turvalaatalla ja hiekalla. Toinen joustaa vähän, toiseen jalka uppoaa selvästi.

Jos minun pitäisi valita kaadunko suorilta jaloilta selälleni turvalaatalla vai uimarantahiekalla, valitsisin hiekan. Ja niin tekisi kaikki muutkin mukaan lukien valettavien turvalaattojen valmistajat.

Tämän blogin tarkoituksena ei ole demonisoida valettuja turva-alustoja eikä tätä kirjoitusta sponsoroi turvahiekkatoimittajat. Jokaisella alustamateriaalilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Hiekan vahvuus on iskunvaimennus ja silloin kun putoaminen on odotettavaa, kuten esimerkiksi bouldering seinissä, hiekan pitäisi olla ykkösvalinta sen joistain heikkouksista huolimatta.

EN 1177 muutos on teknisen komitean hyväksyttävänä toukokuussa 2016 uusi revisio standardista julkaistaan joskus vuonna 2017.

Artikkeleiden hakemisto

Äiti, mistä standardit tulevat?

Julkaistu kirjoittanut Esa Junttila

 

Artikkelin nykyarvio: Tuntuu sopivalta laittaa ensimmäiseksi blogiksi Viherympäristö-lehdessä 2006 julkaistu ensimmäinen kolumnini. Voisi ajatella, että siitä kaikki lähti liikkeelle.

Äiti, mistä standardit tulevat?

Arkitoimiaan suorittava kansalainen ei varmastikaan tule ajatelleeksi, miten standardoidussa yhteiskunnassa elämme. Monia toimivia tai yhteensopivia asioita tulee pitäneeksi itsestään selvinä, vaikka todellisuudessa toimivuuden taustalta löytyvät tarkasti laaditut ja huolellisesti viimeistellyt standardit. Miksi esimerkiksi A4-kokoinen paperiarkki on mitoiltaan 297×210 mm? Eikö esimerkiksi 30×20 cm olisi joka suhteessa parempi – helpompi muistaa ja kirjoittaa? Vastauksen löydämme, kun katsahdamme standardien ihmeelliseen maailmaan. Suurin paperiarkki on A0, sen pinta-ala on tasan yksi neliömetri. Jos paperi leikataan kahtia pitempien sivujen keskeltä, ovat näin muodostuneet kaksi paperia tarkalleen samanmuotoisia kuin alkuperäinen. Kun siis A0 puolitetaan, syntyy kaksi A1 kokoista paperia. Kun nämä puolitetaan, syntyy neljä A2 kokoista ja niin edelleen.

On ymmärrettävää, että tällaiset ”tekniset” asiat on standardoitu, mutta kansalaisen kävellessä leikkipuiston ohi, hän ei ehkä näe syytä siihen, miksi lähes kaikki sielläkin on standardeissa määriteltyä. Useimmat standardin vaatimukset leikkikentällä kohdistuvat turvallisuuteen. Tämä on helppo ymmärtää, koska välineiden käyttäjät eivät välttämättä koko ajan osaa huomioida ympäristöään riittävästi. Lapsen sormi voi olla syvällä sopivassa raossa liukuun lähdettäessä tai leikin tiimellyksessä ei tajuta, että putoaminen matalaltakin tasolta saattaa aiheuttaa loukkaantumisen. Vahinko sattuukin helposti, joten seurauksen tulisi olla mahdollisimman lievä. Kun standardoidaan sattumanvaraista prosessia, kuten lapsen toimintaa leikin aikana, ei voida turvautua matematiikkaan. Mistä siis löytyy absoluuttinen totuus? Kuka on kyllin pätevä sanomaan, missä vakavia vahinkoja sattuu ja missä ei? On aika esittää kysymys, jota jokainen vanhempi tietää odottaa: ”Äiti, mistä standardit tulevat?”

Työlästä ja kallista, mutta vaivan arvoista

Missä ja ketkä leikkipaikkastandardeja tekevät? EN-standardisointia hallinnoiva järjestö on ranskankielisestä sanaryhmästä nimensä saava CEN, jonka jäseniä ovat kaikki EU- ja EFTA-maiden sekä Romanian kansalliset standardisoimisjärjestöt – yhteensä 29 kpl. Suomen äänivaltainen jäsen CEN:issä on kotoinen SFS. Päätyön standardoinnissa tekevät tekniset komiteat. Leikkipaikkavälinestandardista vastaa teknisen komitean CEN/TC 136 alakomitea SC 1. Standardeja on useita ja jokaista osa-aluetta työstää 4-10 asiantuntijasta koostuva työryhmä. Näiden työryhmien tuotokset viimeistellään ja hyväksytään edellä mainitun alakomitean kokouksissa, joissa on 1-3 osallistujaa kustakin jäsenmaasta. Alakomiteoiden kokouksiin osallistujat edustavat testauslaitoksia, viranomaisia ja välinevalmistajia.

Standardointityö on hidasta, kuten mikä tahansa muukin byrokraattinen toiminta. Ensimmäisten, vuonna 1998 julkaistujen, leikkipaikkastandardien työstämiseen meni liki 10 vuotta, vaikka pohjana käytettiin jo olemassa olleita standardeja. Koko standardisarja on nyt uusittavana ensimmäistä kertaa. Se valmistunee tänä vuonna ja otettaneen käyttöön vuoden 2007 aikana. Miksi työlään ja kalliin työskentelyn lopputulosta on kuitenkin kannattanut odottaa?

Helpottaa kaikkien elämää

Vastauksen löydämme perehtymällä tuoteturvalainsäädäntöön. Lain 7§:ssä löytyvät perusteet tuotteen turvallisuusvaatimuksien arvioinnille. Sen mukaan tuotteen turvallisuutta arvioitaessa voidaan käyttää apuna yhdenmukaistettuja, virallisesti julkaistuja standardeja. Mikäli tällaista standardia ei ole, voidaan käyttää mm. virallisesti julkaisemattomia standardeja, erilaisia lainsäätäjien ohjeita ja suosituksia sekä aikojen saatossa kertynyttä käytännön kokemusta. Koska näissä epävirallisissa tietolähteissä on helposti toisistaan poikkeavia tietoja, käytännöt sallitun ja luvallisen välillä ovat hieman vaihdelleet. Ongelma korjaantuu uuden standardin myötä, sillä laki asettaa julkaistun ja virallisen standardin kaikkien muiden tietolähteiden yläpuolelle.

Uusi standardi helpottaa kaikkien elämää. Välinevalmistajat voivat paremmin ennustaa, miten eri tarkastajat suhtautuvat tuotteissa oleviin yksityiskohtiin. Viherrakentajat pystyvät luotettavammin sijoittelemaan tuotteita erilaisille alustoille ja ympäristöihin. Tarkastajat saavat käyttöönsä selvempilukuisen ja vähemmän tulkinnoille sijaa antavan ohjekirjan. Kuluttajaviranomaiset saavat uuden työkalun tietoonsa tulleiden kiistanalaisten rajatapausten selvittämiseen. Vanhemmat voivat levollisemmin mielin päästää lapsensa leikkimään välineissä, joissa oleellisimmat vaaran aiheuttajat ovat poissa. Käyttäjät selviävät rajuistakin leikeistä todennäköisemmin ilman vakavia vaurioita ja väistämättömät pienet vahingot ovat lievempiä. Taloyhtiöt ja muut leikkipaikkojen omistajat voivat olla luottavaisempia tietäessään, että lain vaatimukset täyttyvät tarjotessaan asukkaiden perheille riittävän turvalliset vapaa-ajanviettopaikat. Tämän herkistävän listan lukemisen jälkeen kansalaiset liikuttuneina kiittävät kaikkia, jotka uhraavat resurssejaan yhteiseurooppalaisen leikkipaikkastandardin luomiseksi.

Näyttää siltä, että asia kuin asia, kun sitä hetkeksi pysähtyy mietiskelemään saa uusia ulottuvuuksia. Kun kansalainen seuraavan kerran kulkee leikkipaikan ohi, hän muistaa, miten hienoa onkaan elää standardoidussa yhteiskunnassa.

Kansalainen kiittää.

Artikkeleiden hakemisto